Rohir Oy

Mitä paremmaksi takojaksi opin, sitä paremmin ymmärrän kengän sovituksen tärkeyden. Joo, tottakai alusta asti opetetaan ja opitaan, että kenkä pitää sovittaa “oikein”, riittävän laajaksi ja riittävän pitkäksi jne. Tämähän on ihan peruskauraa, joten mitä siitä nyt jorisemaan..

Kuitenkin, kengän muotoilu ja sovitus täsmälleen niin kuin haluaa, ei kertakaikkiaan ole helppo nakki. Ja ihan turha selittää muuta, kun jatkuvasti näkee kuinka ihan huiputkin toteavat omista töistään, että sovitus olisi voinut olla tuossa kohden vähän enemmän tai vähän vähemmän sitä tai tätä tai kenkä olisi voinut olla pidempi tai lyhyempi tai ehkä kääntyi hieman tai jotain muuta.

Markkinoilla on loputon määrä erilaisia kenkiä erilaisille hevosille ja erilaisiin tilanteisiin. Klassinen tilanne on se, että hevosella on joku vaiva tai ongelma liikkeessä ja siihen suositellaan ratkaisuksi jotain tiettyä kenkää. No, kaupasta ostetaan se kallis erikoishärpätin ja lyödään alle. Ollaan tyytyväisiä, nythän siellä on se ultramegasuperkenkä alla ja kaikki on taas hyvin. Vai onko sittenkään? Kenkä yksinään ei pelasta tilannetta jos se on väärässä paikassa tai huonosti muotoiltu toimiakseen. Hyvän esimerkin saa kavion pyörähdystä nopeuttavista kengistä (erilaiset rollerit, rockerit, tasavarpaiset, idioottikengät jne.) Pyörähdyksen nopeutus ei paljon auta jos kenkä on liian edessä. Tai no, auttaahan se suhteessa siihen jos peruskenkä ilman nopeutusta on lyöty yhtä eteen.. Ja ongelmia saa siitäkin jos kenkä on liian takana.

Joskus taas täytyy ottaa huomioon hevosen anatomia ja liikkuminen muuten ja sovittaa kenkä jotenkin muuten kuin symmetrisesti kavion keskelle. Joskus voidaan haluta tukea raajaa ylempää tai ohjata liikettä ja kaikki tämä tehdään kengällä, ei vuolulla. Vuolu on lähtökohtaisesti aina hevosen rakenteen mukainen ja kengällä tehdään sitten kikkailu.

Mitä sitten tulee tuohon aina toisteltavaan riittävän laajaan sovitukseen ja isoon kenkään, niin siinäkin paino on sanalla riittävä. Jos kenkä on liian laaja, ongelmana ei ole pelkästään irtipolkemisen riski. Joskus kuulee sanottavan, että hevosen kavio on liian pieni suhteessa hevosen kokoon ja kaviota pitäisi levittää. Jos kyseessä on ahtautunut kavio, silloin toimenpide on oikea, mutta jos hevosella vaan on pieni kavio, ei kavion kokoa voi eikä pidä kasvattaa kengällä. Kavion sisäosat eivät kasva mihinkään ja jos lyödään väkisin liian laajaa kenkää alle, lähtevät sarveisseinämän ja martokavion väliset lamellit repeytymään sarveisen levitessä alareunasta leveämmälle. Tuloksena on fleeriä ja irtoseinämäisyyttä. Saman saa aikaiseksi pienemmässä mittakaavassa sillä, että kengän sovitus ei vaan yksinkertaisesti onnistu, ja kaikesta hyvästä yrittämisestä huolimatta kenkä on esimerkiksi jostain kohti liian kaareva ja tältä kohtaa ulompana kuin pitäisi. Hupaisaa muuten on, että myös liian ahtaasti sovitetulla kengällä saa usein saman leviämisongelman aikaan kavion kantaosien “tipahtaessa” kengän ulkopuolelle jo muutaman viikon päästä kengityksestä. Tässä tapauksessa anturan puolelle jäänyt kenkä vielä mukavasti painaa hevosta. Riippuu hevosesta ja tilanteesta saako kavion ahtautumaan vai leviämään kuin pannukakku liian ahtaalla sovituksella.

Kengän saaminen juuri sen malliseksi ja siihen kohtaan kuin haluaa on haastavaa ja parempaan pitäisi koko ajan pyrkiä. Minulla ainakin taonta on auttanut ja auttaa nimenomaan sisäistämään kaiken tämän koko ajan paremmin. Kun raudan hakkaamista harjoittelee tosissaan, on kenkiin helppo toteuttaa muotoja ja lisäyksiä niinkuin haluaa ja näillä pystyy usein auttamaan hevosta merkittävästikin. Sitä, että enemmänkin voisi tehdä, ei vaan tajua ennen kuin on itsellä valmius toteuttaa “enemmän”. Tai en minä ainakaan ole tajunnut ja tunnustan, että kaikki ylläoleva ja paljon muutakin on tässä vuosien mittaan tullut kokeiltua ja ihan kantapään kautta opittua. Tämä kengityshomma tekee hissukseen ihmisen aika nöyräksi.. :) Kengitys on usein millistä kii.

Jaahas, siinä oli taas tämän viikon puheenvuoro taonnan puolesta. Yritän varmaan vain perustella itselleni miksi löydän itseni aina työpäivän jälkeen taivuttelemassa rautaa erilaisille mutkille enkä ole tekemässä jotain kivaa ja ihan normaalia niin kuin muutkin ihmiset..

Virittelin vasaroitteni varsia. Varsi on muuten uskomattoman tärkeä vasaran toimivuudelle. Varren pituus ja istuvuus käyttäjän käteen on mielestäni melkein jopa tärkeämpi kuin siellä varren päässä heiluva mötikkä tai sen paino. Ja tärkeintä on tietenkin kaunis naisellinen pinkki väri. Eipä jää epäselväksi kenen vasara on kyseessä, noita vasaroita kun tuolla pajalla kuitenkin kuljeksii ympäriinsä.