Rohir Oy

Riina Villanen, Kengitysseppä CE-F

Kavioiden sahailua 2
19.10.2011 18:32

Ihan ensiksi tärkein juttu. Nyt on tarjolla kengityksestä kiinnostuneille tarjolla jotain tuiki tarpeellista. Vihdoinkin meillä on ajanmukainen kengitysopus suomeksi: Hevosen kengitys, tekijöinä Granström Jaakko, Johansson Olli-Pekka, Laiho Jouni, Skarra Petra (toim.) Käykää tilaamassa opetushallituksen verkkokaupasta.

Laittelin blogiin kesällä kuvia pitkävarpaisesta hevosesta jonka kavioita tuli sahattua melkoisesti lyhyemmiksi ja kenkävalintana oli natural balance -kenkä (Edellinen juttu). Yleisön pyynnöstä laittelen muutaman myöhemmän kuvan. Seuraavassa kengityksessä n. 8 viikon päästä olikin mielenkiintoista tarjolla. Vaikka parannusta edelliseen tilanteeseen oli hitusen, niin kaviot olivat taas venähtäneet aivan liikaa.

Ennen toista kengitystä. Kengitys olisi ollut hyvä olla pari viikkoa aiemmin, kenkä oli ehtinyt jo löystyä ja siirtyä hieman sivuun.

Niinpä ei ollutkaan yllätys kun vuollessa tällä kertaa sälekerroksesta paljastuikin verenpurkaumaa ja epäilisin että taustalla on kuitenkin kaviokuumetta vaikka alunperin olinkin muista syistä tullut siihen tulokseen että siitä ei olisi kyse. Sälekerros ei kuitenkaan näyttänyt kovin pahalta, joten varma ei voi olla eikä kavioluussa ole välttämättä kiertymää. Mitään akuuttia hätää hevosella ei ole, joten sitä ei viety kuviin vaikka mainitsin, että röntgenkuvat ja klinikkalausunto olisi hyvä saada. Oli hevosella ollut aiemmin keväällä/kesällä kaviokuumetta tai ei, joka tapauksessa varpaan saaminen lyhyeksi on tärkeää ja oikea hoito. Natural Balance kenkä sopii kivasti juuri tuohon tarkoitukseen. Sopivia minulla ei vaan tällä kertaa ollut, joten jouduin tekemään vähän enemmän töitä ja muotoilin sivukäänteellisen kengän varvasta suoremmaksi ja leveämmäksi jotta sain kengän vedettyä reilusti taaksepäin ja sitten vaan rolleri eteen.

Edestä päin kavion alareunassa näkyy sälekerros joka on jonkin verran venynyt ja verestävä.


Vertailun vuoksi toisen hevosen varmuudella kaviokuumeinen kavio edestä päin. On astetta ikävämmän näköinen.

Nyt kävin kengittämässä saman hevosen kolmannen kerran ja sovimme, että se menee mukaan jossain sopivassa raossa kun joku muu hevonen tallilta lähtee käymään klinikalla. Nyt se on natural balance -kengässä, eli kengitysratkaisu ei ole muuttunut mihinkään. Yleensä näissä tosin käy niin, että kun vaan sitkeästi lyhentää varvasta ja jättää koskematta kantoihin,  (lisähuomautus: kaviokuumeessa akuutin vaiheen jälkeen täytyy sekä lyhentää varvasta että laskea kantoja, jotta kiertynyt kavioluu saadaan palautettua pienempään kulmaan maahan nähden. Tämän kyseisen hevosen tapauksessa kulma päällepäin näyttäisi tällä hetkellä hyvältä ilman kantojen laskua. Siinä myös yksi syy epäillä onko kyseessä kaviokuume vai ei, koska kavio ei käyttäydy ihan niin kuin kaviokuumeessa, jossa kannat tuppaavat kasvamaan liikaa korkeutta). Vaikka alkuun homma näyttäisi toivottomalta, niin jonkun kengityksen jälkeen kun venynyt varvasosuus on kasvanut kokonaan alas, kavio alkaakin ykskaks kasvamaan sinne minne pitääkin ja tilanne normalisoituu. Varpaan riittävä lyhentäminen on tässä avainasemassa, koska jos kengän jättää liian eteen, venyvät lamellit aina vaan ja tilanne usein vain pahenee.

Ennen kolmatta kengitystä. Kaviot ovat edelleen voimakkaasti karanneet eteen, joskin vanhimpaan kuvaan verratessa tilanne on kuitenkin parempi.

Kolmannen kengityksen jälkeen:  Kaviot ovat edelleen vähän nylpätyn näköiset, mutta kulma näyttäisi olevan taas suht kohdillaan. Jatkossa näkee alkaako pysyvää muutosta tulla vai ei.

Antille tiedoksi: Tämä kuva on sitten otettu oe:n puolelta ihan vaan sen takia ettet pääse sanomaan heittelehtivistä naulariveistä. Vaihtelun vuoksi voit mainita vaikka öljyämättä jääneen kannan.. :)

 

Kommentit 

 
#5 -H.E- 2011-10-26 07:23
Jess, tuo kirja saapui eilen :) En oo vielä ehtiny tutustumaan muutakuin selaamalla.
Lainaa
 
 
#4 Riina Villanen 2011-10-25 22:14
Kaviokuumeen sairastaneita tai siihen sairastuvia hevosia tulee ihan säännöllisesti vastaan. Yleisintä poneilla ja kylmäverisillä. Kaviokuumeeseen voi olla useita syitä, mutta yleisintä lienee tänä päivänä valitettavasti ruokinnan ja liikunnan epäsuhta. Kaviokuumeesta löytyy paljon tietoa netistä ja tietenkin tosta uudesta kengityskirjast a jota jo mainostin :)

Lievä kaviokuume voi mennä jopa hevosen omistajalta huomaamatta. Jossain vaiheessa kaviossa vaan huomaa epäilyttäviä muutoksia ja kun omistajaa alkaa haastattelemaan , käy selville, että joo, hevonen olikin pari kuukautta sitten vähän "jäykkä" jonkin aikaa, mutta se meni sitten ohi.. Vaikka oireet voivat joskus olla lieviä, kaviokuume on kuitenkin vakava sairaus ja silloin kun sitä epäillään, pitäisi hevonen tutkituttaa klinikalla, jotta saadaan otettua röntgenkuvat joissa näkyy mahdolliset muutokset kavion sisällä.
Lainaa
 
 
#3 -H.E- 2011-10-25 07:44
ymmärrettävää :) Tuleeko sinulla vastaan paljon kaviokuumetta potevia hevosia?
Lainaa
 
 
#2 Riina Villanen 2011-10-24 19:44
Hevonen on käsittääkseni kohtuu kevyellä käytöllä, eli ongelmia ei välttämättä huomaa heti alkuvaiheessa. En valitettavasti viitsi enää kovin paljon yksityiskohtais emmin tämän hevosen asioista puhua. Vaikka omistajan lupa onkin, niin ei ole kiva käsitellä netissä kaikkia hevosen vaivoja tunnistettavast i :)

Joka tapauksessa mielestäni pääopetus tässä voisi olla vaikka se, että jos hevonen mietityttää eikä niin sanotusti "vastaa kengitykseen" kuten pitäisi, niin silloin se on hyvä lähettää klinikalle, eläinlääkärille tai vaikka kollegalle näytille. Yhteistyö on aina valttia :)
Lainaa
 
 
#1 -H.E- 2011-10-21 07:45
Kiitos kirja vinkistä ja jutusta. :) Osaatko sanoa millaisella käytöllä tämä hevonen on?
Lainaa
 

Lisää kommentti

Security code
Päivitä

Joomla 1.5 Templates by Joomlashack