|
Hajotin kameran tuossa jokin aika sitten ja kuvien ottaminen hankaloitui sen seurauksena aika tavalla. Täytyisi varmaan ehtiä tekemään kamera-asialle jotain, mutta kun en sitä ole aikaiseksi saanut, niin voi olla vähän hiljaista nyt. Suoraan sanottuna olen muutenkin nyt mieluummin nauttinut kesästä kaikessa rauhassa. Töitä on kiva tehdä lämpimillä keleillä, mutta muun ajan käytän ehkä sitten mieluiten jotenkin muuten kuin koneen äärellä. Sitä paitsi kisatreenit kutsuvat taas (johan sitä sai kuukauden verran olla rauhassa-..) mutta siihen palataan sitten myöhemmin :)
Yhdestä työkeissistä sain kuitenkin otettua jonkinlaisen kuvasarjan, vaikka se ilman toimivaa näyttöä olevalla kameralla olikin vähän hankalaa.

Tämä hevonen ei ole sairastanut kaviokuumetta, vaikka äkkiseltään kavioita katsellessa voisi niin kuvitella. Kavio vain on päässyt aivan liian pitkäksi varpaalta. Hevonen ei liikkunut enää kovin hyvin ja kaviokuume voi toki olla seuraava askel tämänkaltaisessa kaviossa. Puhumattakaan kaikista muista ongelmista. Käytännössä varvas vain pitää taas saada lyhyeksi ja kavio toivottavasti hiljalleen kavion malliseksi. Alla olevassa kuvassa näkyy kuinka paljon kaviota jää kengän eteen. Sitten vain "saha" käteen ja varvas poikki.

"Ennen kengän kiinnittämistä kengittäjä tarkistaa vieläkin kerran, ovatko naulanreiät oikean suuruiset ja kavioseinämän suunnan mukaiset ja sopivatko ne täsmälleen valkoviivaan" Kengitysopin käsikirja, L.J. Fabritius. Tämä sama sääntö toistuu Fabritiuksen lisäksi käytännössä jokaisessa kengitysopuksessa ja pätee toki silloin kun kavio on ns "normaali", mutta kuten yllä olevasta kuvasta kengityksestä vähän ymmärtävät näkevät, olen näköjään unohtanut täydellisesti läksyni ja pätkin kengän kaikessa rauhassa valkoviivan (ja sälekerroksen) taakse anturan päälle ja naulatkin vähän mihin sattuu..

Tallin lattialla ei kuitenkaan "rajusta" ratkaisusta huolimatta näy mitään verilammikkoa ja omistaja raportoi hevosen muuttuneen kengityksen jälkeen taas iloiseksi ja liikkuvaiseksi, mikä oli kiva kuulla, koskaan kun ei voi olla varma lopputuloksesta vaikka kengitys hevosen seistessä käytävällä näyttäisi tosi hyvältä.
Tämä ei itseasiassa ollut mikään kovin ihmejuttu, nämä ovat aika peruskauraa työkseen kengittäville, varsinkin nyt kesäaikaan kaviot saattavat kasvaa sellaista vauhtia, että alkujaan kengityksen jälkeen ihan kivannäköinen kavio on vähän pidemmällä 8 viikon välillä venähtänyt ihan käsittämättömiin mittoihin..
|
Kommentit
Ja toi Tuomas on kyllä aina mestari menemään sieltä mistä aita on matalin.. kahden naulan tekniikka..
Ps. Hyvä blogi sulla on!
Toi naularivi vaan valuu samaan tapaan kun mun auton tekstit. Tyyli on katsos aina pidettävä yhtenäisenä