|
Aika vierähtää aina kummasti. Kengityksen suomenmestaruuskisat ovat jo ihan ovella, tämän viikon lopulla Jyväskylässä ja viimeistelytreenit ovat vielä käynnissä. Jos ehdin, laitan kisoista ennen niitä vielä lisää juttua vähän myöhemmin tällä viikolla, mutta ennen sitä jatko-osa kengitys- ja hevosjutuista muilta mailta:
Kengityssepän toilailut omituisissa paikoissa maailmalla jatkuvat.. Australiasta Tuomas lähti Kazakstaniin. Lentäen ensin Kiinaan Urumquayn kaupunkiin asti ja sieltä bussilla eteenpäin kohti Kazakstanin rajaa. Bussimatkalla tuli aamuyöstä herätys hurjaan tööttäykseen ja Tuomaksen katsoessa ulos ikkunasta näkyi auton valoissa tiellä iso lammaslauma ja kaksi paimenta hevosten selässä räntäsateessa. Kiva työ pojilla ja hieman omalaatuinen herätys suomalaiselle kengittäjälle.
Kazakstanissa on ollut paimentolaisia jo ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Neuvostoliiton aikana paimentolaiset pakotettiin kolhooseihin ja paimentolainen elämäntapa onkin näin säilynyt enimmäkseen enää maan lounaisosissa. Hevosilla on kuitenkin edelleen vahva asema maan kulttuurissa ja urheilussa ja erityisesti maaseudulla niitä käytetään työjuhtina.
Poika ja aasi
Tuomas vietti 4 päivää 1200 asukkaan kylässä, jossa sai majoituksen yhden perheen talossa. Perheen isä toimi jonkinlaisena rajavartijana tai metsänhoitajana kansallispuistossa. Vierailun aikana tehtiin ratsastusretkiä vuorille, jossa oli paikoin vielä paljon lunta, mutta kevätaurinko lämmitti jo mukavasti. Hevoset olivat sitkeitä, neljänkin tunnin vaellus hangessa vuorilla on todella raskasta touhua. Retket veivät mm. miehen yhdelle vartiomajalle, johon kesäisin pääsee autolla, mutta talvisin kulkupeli on hevonen. Matkalla he näkivät susiansoja ja 3 miestä metsästämässä niitä. Mies kertoi susien olevan ongelma, esimerkiksi häneltä oli 5 sutta vienyt hevosen.
Vuorilla ratsastamassa
Hevosten kengitys ja kohtelu ylipäätään on kohtalaisen alkeellista. Kazakstanissa on tosin kengittäjiä jotka yleensä hoitavat kengitykset, vaikka Tuomaksen majapaikan isäntä kengittikin hevosensa itse. Talvisin kenkiä ei lumessa tarvitse, kesäisin kengitetään etujalat. Hevosten kaviot olivat erilaisia. Näkyi pystyä kaviota, näkyi kannatonta kaviota ja kaikkea siltä väliltä. Yksi käytössä ollut hevonen oli vasta 2-vuotias, joka meidän mittapuumme mukaan on vielä liian nuori tekemään noin raskasta työtä ja kostautuu usein hevosen käyttöiän merkittävänä lyhenemisenä toisesta päästä.
Tallista löytyneitä kenkiä
Kazakstanissa viljellään hevosille heinää, joten ne saavat sitä talvellakin ja pysyvät näin paremmassa kunnossa erona mm. toiseen vanhaan paimentolaismaahan Mongoliaan. Hevoset olivat kooltaan myös mongolialaisia isompia. Hevosenlihaa Kazakstanissa syödään paljon, erityisesti talvella se on tärkeä ravinnonlähde. Myös tammojen maitoa käytetään. Varsat viettävät yöt emien kanssa ja päiväksi ne erotetaan, jolloin tammoista saadaan lypsettyä maitoa, josta tehdään kumissia, alkoholipitoista juomaa.
Shymkentin kaupungissa Tuomas pääsi seuraamaan paikallisen kengittäjän työtä. Tallin hevoset olivat ilmeisesti jonkinlaisessa urheilukäytössä, pihalla oli kenttä jolla esteitä. Kengitys sinänsä meni ihan normaalin kaavan mukaan, kaviot vuoltiin, kengittäjä katkaisi kengät sopiviksi ja muotoili ne ratakiskonpätkästä tehdyllä alasimella kavioon ja naulasi kiinni. Kengittäjän työkalut olivat aika kehnoja ja siihen nähden hän sai vuolun tehtyä hyvin, mutta kenkien sovitus ei ollut hevosen terveyden kannalta paras mahdollinen. Kenkä katkaistiin niin lyhyeksi, että kavion kannat jäivät 1-2 cm matkalta ilman kengän tukea. Myös taaimmaiset naulat olivat todella takana. Eipähän pääse hevonen ainakaan polkemaan kenkiä pois. Kenkiä ei liene varaa hukata.. Kengittäjä saa 25 dollaria kengityksestä ja jos sitä vertaa esim. tarjoilijan palkkaan joka on noin 300 dollaria + tipit kuukaudessa, ansaitsee kazakstanilainen kengittäjä ihan hyvin.
Kengittäjä työssään
Kengitetty kavio. Meikäläinen seppä saisi kyllä kuulla kunniansa jos jättäisi kengän yhtä lyhyeksi.
Maaliskuun 22. päivä vietetään Nauryz-juhlaa, joka on paikallinen uudenvuodenjuhla. Shymkentin hippodromella on tällöin suuret hevosurheilukilpailut. Lajeina ovat mm. hevosrugby, hevosen selästä paini, ja laukkakisat. Ohjelmassa oli myös hääperinteestä juontuva kilpailu, jonka säännöt jäivät suomalaiselle tarkkailijalle hieman epäselviksi, mutta juonen kulku meni jokseenkin niin, että nainen ja mies ratsastivat kahdella hevosella kilpaa laukkasuoran mitan ja tänä aikana mies yritti antaa väkisin suukon naiselle. Toisessa päässä käännyttiin ympäri ja tällä kertaa nainen piiskasi miestä selkään koko matkan ajan. Ilmeisesti suoritukset jotenkin arvosteltiin ja voittaja sai hyvät palkinnot.
Painiottelu käynnissä
Vuohenruholla pelattava hevosrugby on seurattua urheilua Kazakstanissa ja siinä pyörivät isot rahat ja hyvät rugbyhevoset ovat arvokkaita. Myös kylässä jossa Tuomas vieraili, pelataan kyläläisten kesken rugbya joka sunnuntai. Jokainen vuorollaan kustantaa pelivälineenä käytettävän vuohen ja pelin jälkeen peliväline syödään yhdessä. Peliä pelataan myös monessa naapurimaassa joten kansainvälisiäkin turnauksia järjestetään. Isoissa kilpailuissa on hyvät sponsorit ja palkintoina voi olla mm. maastureita
Rugby on raju laji ja hippodromen Nauryz-juhlan kilpailujen lääkäri sanoi heitä tarvittavan vähän väliä. Nytkin peli keskeytyi ja ambulanssi ajoi kesken pelin pelikentälle ja viipyi siellä pitkään, ilmeisesti joku loukkaantui pahemminkin.
Vuohenruhosta käydään kovaa taistoa
Kazakstanissa osataan edelleen myös lintujen koulutus metsästykseen
|
