|
Samana viikonloppuna on kaksi kivaa tapahtumaa joihin olisin halunnut osallistua, mutta valitettavasti fyysinen läsnäolo on mahdollista vain yhdessä paikassa kerrallaan, joten piti valita. Helsingissä järjestetään GoExpon 2011 yhteydessä 12.-13.3. Helsinki Horse Fair -messut, jossa Suomen kengityssepät ry on myös edustettuna. Tietääkseni suunnitteilla on myös kengitys- tai taontanäytöksiä, mutta en ole nyt ihan varma siitä. Voin varmistaa sen vielä myöhemmin. (Päivitys 6.3. Messuilla on kengitysnäytöksiä, mutta ei taontaa) Menkää ihmeessä katsomaan ja nykimään paikalla olevia hihasta. Saa vapaasti kysellä ja jututtaa seppiä, nyt niillä ei ole kiire töiden parissa :)
Itse joudun valitettavasti skippaamaan Helsingin hevosmessut, koska menen Tanskaan, jossa on vähän vastaavanlainen tapahtuma. Siellä on kuulemma oripäivätkin samassa tapahtumassa, kilpailuja, näytöksiä yms. ja vähän isompi messukeskus kuin meillä. Joten oikeastaan ei hirveästi harmita olla siellä.
Varsinainen syy, miksi lähden Tanskaan, on kuitenkin sikäläisen tapahtuman yhtenä osana olevat kengityksen PM-kilpailut 11.-13.2. Suomesta on jälleen lähdössä suht iso kööri kilpailuihin ja reissusta tulee varmasti kaikin puolin oikein hauska ja hieno.
Minulla oli alunperin hyvin kiero suunnitelma. Olen tähän asti tuhlannut kaiken ylimääräisen aikani kaikenlaiseen yhteiseen hyvään, kuten kengityskilpailujen järjestämiseen muille. Niinpä omat treenaamiset ja kilpailemiset on jääneet tekemättä. Syksyllä kuitenkin päätin itsekkäästi keskittyä vähän omaankin uraan ja aloittaa kilpailemisen. Olen toistaiseksi täysi aloittelija ja ainakin omasta mielestäni totaalisen surkea taontahommissa ja nerokkaasti ajattelin, että menen ihan pokkana ensimmäisiin kisoihin ulkomaille, jossa kukaan ei tunne minua (toisia seppiä ei lasketa, koska me ollaan kaikki kavereita ja se on ihan eri asia kuin muu yleisö) ja saan rauhassa olla huono ja viimeinen ja saan tuntuman kisatouhuun ja tarvittaviin harjoittelukuvioihin yms. Suunnitelma oli mielestäni tosi hieno, kunnes tajusin, että kirjoitan tätä hemmetin blogia. Tanskan reissusta tulee taatusti niin hauska, että pakkohan siitä on tännekin raportoida. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että jopa ihmiset, jotka eivät vaivaudu paikalle kisoihin tai edes tiedä sellaisten olemassaolosta, mutta lukevat näitä sepustuksiani, tulevat ihan varmasti saamaan tiedon siitä raa'asta minua koskevasta tuomarin arvostelupaperista. Täytyy sanoa, että nyt minua kyllä hirvittää, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. On vaan minulle tyypillisen idioottimaista tehdä kaikki vielä jotenkin ekstrahankalaksi syöksymällä uusiin asioihin pää edellä ja fanfaarit soiden.
Kaiken kurjuuden maksimoimiseksi kävi vielä niin, että olin lähes koko viime viikon kovan kuumeen kourissa, ja nyt joudun ottamaan sairastelun takia tekemättömät työt kiinni, joten nämä äärimmäisen tärkeät pari viimeistä treeniviikkoa ennen kisoja menivät täysin penkin alle. Tai siis en pysty treenaamaan oikein lainkaan. Se voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että jätän jopa kokonaan osallistumatta toiseen aikomaani luokkaan, koska tiedän ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuuksia suorittaa luokkaa kunnialla läpi (eli saada kenkiä valmiiksi annetussa ajassa). Mutta katsotaan nyt. En lupaa kuitenkaan mainita omista suorituksistani yhtään mitään täällä, koska tulokset voivat tosiaan olla mitä ovat. Mutta muuta hauskaa kerrottavaa viikonlopusta taatusti irtoaa ja toivottavasti suomalaismenestystä (muiden kuin omalta osaltani, siis :)). Joten kuulemisiin siis.

Luminen talvi ja hevosten kengät eivät ole kuluneet. Niinpä on lyöty hevosia lähestulkoon pelkästään vanhaan kenkään jo useamman kuukauden. Ne sinänsä ihan kelvolliset vanhat kengät ja sitä myöten myös kengitykset alkavat kuitenkin jo näyttää vähän rähjäisiltä. Tällä viikolla pääsin kuitenkin parin hevosen kohdalla heittäytymään taiteelliseksi. Tähän olen takonut varvasta leveämmäksi, konkaavia anturapuolelle ja suuntausta maapinnalle (hokit tosin tekevät suuntauksen vaikutuksen aika tyhjäksi, mutta tulipahan tehtyä). Ulkohaaralla on myös pieni levennys. Joo, ei se ihan peruskengitys ole, tätä viritystä ei tarvitse laittaa Pertti Perushevoselle.
|
Kommentit