Rohir Oy

Riina Villanen, Kengitysseppä CE-F

Pukinkavioita joulun kunniaksi
28.12.2010 22:14

Joulunpyhinä tuli lepäiltyä hevosen jaloista, mutta en sitten malttanut olla vaan, joten “kengittelin” koneen ääressä taas vähän jotain tekstintynkää. (Tosin saan sen aikaiseksi julkaistua vasta nyt. Ei sentään liikaa voi kerralla vaatia..)

Eriasteista eriparisuutta kavioissa esiintyy paljon, lähes päivittäin tulee tehtyä joku hevonen, jolla on yleensä etukavioista toinen hieman pienempi ja pystympi ja toinen vastaavaasti matalakantaisempi ja laajempi. Usein ero on niin pieni, etteivät edes muut kuin kengittäjä huomaa sitä. Hevosen liikkessä näkyvä ja tuntuva toispuoleisuus näkyy usein myös kavioissa.

Varsojen pukinkavioiden hoito on oma lukunsa. Ensimmäinen kesä on hyvin kriittinen varsan jalka-asentojen kannalta. Ei kannata jättää varsaa laitumelle kesäksi ja alkaa vasta syksyllä ihmettelemään kieroja jalkoja. Silloin on jo liian myöhäistä. Tämä johtuu kasvurajojen umpeutumisesta, joka tapahtuu jalkojen alimmissa nivelissä kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Tämän jälkeen jalat ovat mitä ovat koko hevosen loppuelämän. Pukinkavioita voidaan tosin hoitaa jopa kolmeen ikävuoteen asti, koska kyseessä on usein jalan takapinnalla kulkevien koukistajajänteiden ongelma, mutta näissäkin hoito on silti syytä aloittaa heti, ei vasta jonkun viikon päästä. Varsan synnynnäisen tai kehittyvän pukinkavion hoitamiseen on useita keinoja aina kirurgisiin toimenpiteisiin asti vakavuudesta riippuen ja tilanteen vaatiman hoidon arviointiin ja tekemiseen tarvitaan aina ammattitaitoinen kengitysseppä tai/ja eläinlääkäri.

Kengityssepän näkökulmasta aikuisella hevosella eriparisten kavioiden kengitys on tilannekohtaista. Eriparisuuden asteesta ja syystä riippuu, yritetäänkö niitä saada samanparisiksi vai jätetäänkö pystympi pystympään ja kuinka paljon ja minkälainen kenkä alle laitetaan. Koska lievä eriparisuus on niin yleistä, eikä syy usein tiedossa (omistaja ei välttämättä ole huomannut koko asiaa), käytännössä täytyy usein tarkastella miten hevonen reagoi kengityspaikalla seistessään kulmien muutoksiin, onko jaloissa turvotuksia vai ei, onko kavioissa vahvat anturat jne. Itse suosin näille kaikille vähintään pyörähdyksen helpottamista jollain keinolla. Koitan sillä auttaa hevosta liikkeessä helpottamaan mm. syväkoukistajajänteen kuormitusta, joka on usein jopa avainasemassa koko ongelmaan. Vakavammissa tapauksissa on usein röntgenkuvat ja eläinlääkärin lausunto tukena sopivaa kengitystä miettiessä.

Summa summarum: Ongelma on yleinen ja näkyy myös hevosen liikkeessä, mutta pahakaan pukinkavio ei välttämättä ole este urheiluhevosen uralle. Eriparisista kavioista ei useinkaan saa tehdä samanparisia ja nämä ovat kengityksellisesti haastavia tapauksia, koska jokainen tapaus täytyy miettiä erikseen jos haluaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Kannattaa vilkaista joskus tarkemmin varsinkin hevosensa etukavioita, ovatko ne parit vai kuin kahdesta eri hevosesta peräisin.

 

 

Lisää kommentti

Security code
Päivitä

Joomla 1.5 Templates by Joomlashack