|
Vuoden kiireisin aika on meneillään, joten blogin päivittely on ollut ja voi olla lähiviikkoinakin vähän hiljaista, mutta katsotaan nyt, mitä kaikkea ehdinkään.
Peuramaan luento meni läpi pienessä flunssassa, joten en ollut mielestäni ihan parhaimmillani. Huomasin että ajatusta oli vaikea kasata, erityisesti kysymyksiin vastaaminen on vaikeaa, kun aivot käyvät vähän hitaalla (hitaammalla siis kuin normaalisti.. :)). Uskon ja toivon, että kuulijat saivat kuitenkin irti muutamia ihan hyödyllisiä ja oleellisia asioita. Luennon jälkeisellä viikolla flunssa onneksi jo pikkuhiljaa hellitti ja saimme työt hyvin tehtyä.
Viime lauantaina olikin taas hauskaa tiedossa. Kuskasin oman hevoseni pajalle ja tarkoituksena oli askarrella sille kengät alusta loppuun käsityönä suorasta raudasta. Päivittäisessä työssä kenkinä käytetään valmiita tehdasaihioita. Alusta asti kenkää tehdessä oppii paljon paremmin ymmärtämään hevosenkengän eri ominaisuuksia, koska asioita jotka ovat kengässä tarpeellisia, ei välttämättä tule ajatelleeksi ennen kuin itse tekee kenkää. Äkkiä käy niin, että jokin asia kengässä jää tekemättä ja sen puuttumisen huomaa kyllä siinä vaiheessa kun yrittää lyödä kenkää hevosen alle. Myös raudan käyttäytyminen tulee ihan eri lailla esiin kuin silloin kun vain pamauttaa valmista kenkää pari kertaa alasimella ja lyö sen sitten alle.
Alunperin puhuin treenipäivästä vain parin kaverin kanssa ja ajattelin, että kiva päästä vähän harjoittelemaan tätäkin taiteenlajia kavereiden kesken ilman sen suurempia suorituspaineita. Olen valitettavasti ennenkin huomannut, että minulla on joku kumma taito hyppysissä aina vesittää omat suunnitelmani jostain “pienimuotoisesta” ja “matalasta profiilista”. Näinhän tässäkin kävi, että loppujen lopuksi paikalle oli tulossa yhteensä neljä kengitysseppää, mutta ei siinä vielä kaikki. Hevoseni toinen ratsastaja, kuullessaan pajakeikasta, innostui heti ja halusi tulla kameran ja toimittajakirjailija -ystävänsä kanssa katsomaan käsityön taidonnäytettä.
Yksi sepistä ei sentään päässyt kuitenkaan tulemaan, mutta meitä oli lauantaina pajalla kolme kengitysseppää, “toimittaja” ja “kuvaaja”, sekä vielä yksi ulkomaalainen vieras myös kameran kanssa. Sanoisin, että yhden ainoan hevosen kengityksen voisi toki hoitaa matalammallakin profiililla ja pienemmällä ihmismäärällä.
Itse asia, eli kengän teko ja kengitys sujui kuitenkin hienosti ja olin oikein tyytyväinen työhön. Kengästä muotoutui oikein toimiva ja sain sen istumaan kivasti ja lopputuloksesta tuli mielestäni ihan nätti. Pojat tekivät muissa jaloissa hienot työt ja hevoseni on nyt hyvässä kengässä. Hauskaa on katsoa, kuinka joka kaviossa näkyvät käsialaerot, kun melkein joka jalassa oli eri tekijä. Hevoselle käsialalla ei kuitenkaan ole merkitystä, kyse on lähinnä kosmeettisista seikoista, ehkä enimmäkseen kengän ja kavion ulkonäössä. Perusasiat, kuten kengän sovitus ja kavioiden kulmat eivät muutu tekijän vaihtuessa mihinkään, silloin kun homma osataan ja tehdään huolella. Toki ryhmätyötä tehdessämme tarkastelimme yhdessä töitä ja keskustelimme niistä. Siitä huolimatta, kun asialla ovat kovan luokan ammattilaiset, niin ei minun hevosenomistajana tarvitse ihmetellä muiden tekemisiä, keskityn vain omaan työhöni ja tiedän, että hevoseni on muilta osin hyvissä käsissä. Lopputuloksena on joka tapauksessa neljä samalla ajatuksella kengitettyä jalkaa. Kengityksen lähtökohta on hevosen rakenne ja se määrää lopputuloksen, riippumatta siitä kuka siellä jalassa on tekemässä.
Kaikkien kuvien kuvaaja: Satu Lavinen
Tästä se alkaa, kavio vuollaan.
Rautakin on vielä lähes suora.
Kengänteko on millintarkkaa puuhaa.
Käännettä tekemässä.
Hevonen kuumien kenkien sovituksesta syntyneessä savupilvessä.
Vielä viimeistellään..
Ja valmis.
|
