Rohir Oy

Riina Villanen, Kengitysseppä CE-F

Kenkä irti!
13.09.2010 19:55

Inspiraatiota kirjoittamiseen on saanut vähän hakea. Blogia aloittaessani vähän arvelinkin, ettei aika varmaan aina tahdo riittää, mutta ei se mitään, kirjoitan kun ehdin. Jyväskylän kisoja edeltävällä viikolla olivat säät vähän viilenneet ja sateet kostuttaneet maaperän. Hevoset helteiden jälkeen vähän eläväisempiä ja laitumet liukkaita, lopputuloksena kiinnitimme viikon aikana irronneita kenkiä ihan jatkuvasti. Edeltävänä 1,5 kk:na niitä laitettiin kaksi. Näitä tuppaa usein käymään kun säät vaihtuvat. Nyt tilanne on onneksi normalisoitunut taas.

Olisi niin kiva, jos hevosen kengät pysyisivät kuin liimattu jalassa aina seuraavaan kengitykseen asti. Tämä ei kuitenkaan aina ihan toteudu. Joidenkin kohdalla asiasta tulee isokin ongelma, kengät lentävät jatkuvasti, kavioista ei ole mitään jäljellä, hevosta ei voi käyttää ja aikaa ja rahaa palaa metsästellessä kengittäjää ja vaikka itse osaisi kengän lyödä, ei sekään välttämättä enää onnistu kun kavio on täysin koinsyömä. Pahimmillaan hevonen joudutaan laittamaan täysin lomalle kuntouttamaan kavioitaan.

Kengittäjää harmittaa tilanne vähintään yhtä paljon, irronneiden kenkien takia erikseen paikalle ajelu on kaikkea muuta kuin kannattavaa sepälle ja sen joutuu vielä tekemään muiden hommien päälle lyhyellä varoitusajalla.

Alla on kengän irtoamiseen syitä, jotka äkkiseltään tulivat mieleeni.

 

  • Hevonen astuu kengän pois
  • Hevonen poistaa kengän esim. johonkin kynnykseen, juurakkoon tms.
  • Kavion seinämät ovat huonot ja liian pehmeät/hauraat
  • Naulaus on liian alhaalla
  • Kenkä ei istu kaviossa tasaisesti
  • Kengitysväli on liian pitkä

 

Jos kengittämältäni hevoselta irtoaa kenkä, pyrin usein selvittämään vähän tarkemmin missä (tilanteessa) kenkä on irronnut. Jos se on selvitettävissä ja kenkäkin vielä löytyy, pystyy syyn irtoamiseen helposti jäljittämään ja jos on jotain tehtävissä saman asian toistumisen estämiseksi, sen pystyy tekemään. Tarkistan aina ensimmäiseksi, olisinko itse voinut tehdä jotain erilailla, jottei kenkä olisi irronut. Useimmiten kyse on kylläkin siitä, että hevonen on polkenut hyvin sovitetun kengän pois yksinään riekkuessaan tarhassa tai laitumella ja tällöin kenkä lyödään vain takaisin ja kenkien kiinni pysyminen jatkossa ei ole sepän hallinnassa.

Satunnainen kenkien irtoilu kerran pari vuodessa ei ole ongelma kenellekään, mutta sitten on joukko niitä hevosia, joilla kengät ovat vähän väliä irti. Tällöin ollaan usein kierteessä, jossa useampi kuin yksi asia on pielessä, ja kengät tietenkin lentävät vähän väliä. Usein kyseessä voi olla hevonen joka muutenkin herkästi polkee kannoilleen (kts. Juttu takomisesta) Kun kenkä on ensin kerran tai pari saatu irti muuten vaan ja kavio hajalle, niin pinteessä ollaan. Risainen kavio on usein johonkin suuntaan kallellaan,  eikä sitä pysty noin vain ilman vuoluvaraa oikaisemaan, vaan täytyisi odottaa yksi kengitysväli, että kavio hieman kasvaa. Hiemankin vino asento kuitenkin vaikeuttaa hevosen liikkumista ja näin kuuluukin poks vaan ja taas kenkä ja hevonen päättivät ennen kengitysaikaa lähteä eri teille.

Jos kavio on tarpeeksi nysä, alkaa jo naulauskin olla hankalaa. Vaikka naulat teoriassa voisi lyödä tosi ylös, hevonen selvästi protestoi ja tuntee naulaamisen epämiellyttävänä kun naulalle ei vaan haurastuneessa nysässä ole enää tilaa. Kengän ja kavion väliin jää ammottavia koloja joista pikkulinnutkin mahtuvat lentämään läpi ja koska kavio on joustava ja liikkuva laitos, tällaiset kolot tekevät sen, että naulat eivät enää pidä.

Nämä ovat kokemusperäisiä havaintoja. Jos minulla on ollut käsissäni hevonen, jonka kavioissa on pielessä useampi asia, myös kengät lentävät herkästi. Pikkuhiljaa kaviot yleensä korjaantuvat ja joku kaunis päivä asiat ovat riittävän kohdallaan ja kengät vain ykskaks alkavat pysymään. Mitään muuta en ole yleensä tehnyt, kuin pyrkinyt huolelliseen peruskengitykseen. Ei mitään paikka-aineita, kiiloja tms. ellei näiden käyttöön ole muuta syytä. Saatan käyttää myös väliaikaisesti pienempää kenkää ja lyhyttä kengitysväliä. Ei saa unohtaa myöskään hevosenomistajan osuutta. Voi olla että hevonen on saatu esimerkiksi parempaan lihaskuntoon ja liikkumaan tasapainoisemmin. Jos kenkien pysymisessä on ongelmia, hevosen ulkoilu pitäisi järjestää muuten kuin laumassa isossa metsä- tai mutatarhassa tai laitumella. Jos hevosen haluaa siellä pitää, on hyväksyttävä, että ongelma ei välttämättä hoidu sepän voimin.

Kuvani ovat jälleen kerran vähän vinossa. Räpsin näitä aina työn lomassa vauhdilla lähinnä itseäni varten, enkä ole kiinnittänyt kauheasti huomiota sellaisiin pikkuseikkoihin kuten kuvien suoruus. Pitää varmaan opetella parantamaan tapansa :).

Alla olevalla hevosella erityisesti vasen etukenkä on lähtenyt useita kertoja. Ylemmässä kuvassa näkyy eteenpäin murtuneet varvasakselit (liian pitkä varvas), vej enemmän sekä vej alletaipunut kanta ja lohjennut ja heikko sisäseinämä. Alemmassa kuvassa joka on otettu seuraavan kengityksen yhteydessä, muutos parempaan on niin pieni (kenkä oli taas irronnut välillä eikä vuoluvaraa juuri ollut), ettei kuvaa katsomalla oikein edes näy muuta kuin sisäreunan kolon pieneneminen, mutta ihan pienenpieni varpaan lyheneminen ja muut pienet korjaantuneet asiat tuntuvat riittäneen siihen että hevonen ei polje enää kannoilleen, kengät ovat tämän jälkeen pysyneet ja kaviot on tästä eteenpäin helppo saada kuntoon.

 

 

Tuli mieleen vielä yksi esimerkki siitä mitkä tekijät voivat vaikuttaa kenkien pysymiseen. Olen kengittänyt useamman vuoden hevosta, jolla on normaaliin tapaan joskus kenkä irronnut, mutta ei mitään ongelmaa sen kummemmin. Hevonen vaihtoi omistajaa. Talli pysyi samana, valmentaja pysyi samana, kengittäjä pysyi samana. Mikään muu ei siis vaihtunut kuin ratsastaja. Ensimmäisen viikon aikana sain käydä kiinnittämässä molemmat etukengät uudestaan. Seuraavan kuukauden aikana oli vielä jokunen irronnut kenkä ja sen jälkeen kenkien irtoilu lakkasi. En voi olla vetämättä johtopäätöstä, että hevosen ja uuden omistajan yhteistyö alkoi ilmeisesti pelata alkukankeuden jälkeen :)

 

 

Viimeksi päivitetty 13.09.2010 20:42
 

Lisää kommentti

Security code
Päivitä

Joomla 1.5 Templates by Joomlashack