|
Hyvin tavallinen kysymys koskee kengissä olevia käänteitä, jotka lepäävät kavion sivu- tai varvasseinämää vasten. Käänteiden tehtävä on yleisimmin tukea kenkää, niin että se pysyy paremmin paikoillaan sekä naulattaessa, että sen ollessa jo naulattuna kavioon. Ratsuilla takajaloissa käytetään usein kahdella sivukäänteellä varustettua kenkää ja etujaloissa varvaskäänteellistä kenkää.
Syy tähän on se, että takajaloissa on voimakkaampia kiertoliikkeitä ja käänteet auttavat nauloja kestämään rasituksen ja kenkää pysymään paikallaan.
Etukengäksi sivukäänteellinen kenkä valitaan useimmiten siitä syystä, että sitä on helpompi sovittaa tarvittaessa taaemmas kuin varvaskäänteellistä kenkää. Taaemmas kenkä sovitetaan kavion ns. breakoveria nopeuttamaan. Tietyissä tilanteissa se helpottaa jalan niveliin, siteisiin ja jänteisiin kohdistuvaa kuormitusta. Suuressa osassa valmiina myytävistä “terapiakengistä”, joissa on muitakin erikoisuuksia, onkin käänteet sivulla. Näissä käänteet ovat taaempana kuin takakengissä, jolloin niillä on myös mahdollista koittaa hiukan tukea sivuilta latuskaa kaviota. Jotta tämä kengityssepän työ olisi niin yksinkertaista ja helppoa (sarkasmia, huom!) niin tässäkin on toki mahdollista mennä metsään, jos perutyötä ei ole tehty oikein. Tapaus jossa kavion varvasta ei lyhennetty riittävästi ja laitettiin tämän vuoksi sivukäänteellinen kenkä, aiheutettiin kavion seinämän hajoaminen sivukäänteiden kohdalta. (Rob van Nassau: Hoof Problems s.63)
Olen joskus kuullut väitteitä, että sivukäänteellinen takakenkä ahdistaisi kaviota. Tästä olen eri mieltä. Oikein sovitettuna se ei sitä tee. Käänteet ovat niin edessä, ettei kaviomekanismin (kavio leviää kantaosiltaan kuormitettuna) toiminta häiriinny, ja jos kenkä on muotoiltu kavion mukaan, käänteet ainoastaan lepäävät kavion seinämien päällä ja kavio pystyy kasvamaan täysin normaalisti seuraavaan kengitykseen asti. Ylipitkät kengitysvälit voivat olla sitten asia erikseen, mutta luulen, että silloin mahdollinen käänteiden aiheuttama puristus on jo pienimpiä ongelmista..
Seppä voi myös tehdä kenkiin vielä ylimääräisiä käänteitä. Joko hitsaamalla lisää rautaa tai venyttämällä kengässä jo olevasta materiaalista. Myös olemassa olevia käänteitä voi venyttää pidemmiksi. Näitä kikkoja tarvitaan esimerkiksi kavion seinämän ollessa niin rikki, ettei käänne yllä ehjää kaviota vasten, tai jos hevonen jostain syystä kiertää jalkaansa niin voimallisesti, että kenkä tarvitsee vielä ylimääräistä tukea, tai kavioluun murtumaa hoidettaessa, jolloin kaviomekanismin toiminta halutaan estää kokonaan.
Käytännössä käänteiden ihmettely on yleensä turhaa, koska normaalissa arjessa useimpien hevosten kohdalla käänteiden määrällä tai sijoittelulla ei yleensä ole sen kummempaa merkitystä, kuin sepän mieltymys tai mitä hän sattui autostaan löytämään. Sekä varvas- että sivukäänteellistä kenkää voi seppä sovittaa suht koht normaaliin kavioon juuri haluamallaan tavalla.

Varvaskäänteellinen etukenkä

Sivukäänteellinen takakenkä
|