Rohir Oy

Riina Villanen, Kengitysseppä CE-F

Blogi alkaa
25.07.2010 14:45

Pari vuotta olen jo kypsytellyt ajatusta kengitysaiheisesta blogista. Mulla on hauska ja haastava työ. Kengitys on mielenkiintoinen teorian, silmän ja kädentaidon yhdistelmä. Olen tehnyt kengityksiä ammatikseni päätoimisesti vuodesta 2005. Olen suunnitellut blogin olevan hauska ja tehokas tapa itselleni opiskella lisää teoriapuolta ammatistani ja pitää yllä motivaatiota työhön.

Tarkoituksenani on kirjoittaa lyhyitä tekstejä erilaisia kengitysaiheita koskien ja ehkä välillä jotain muutakin. Kirjoittaminen on mulle ollut aina tehokas tapa oppia, tehokkaampi kuin pelkkä lukeminen. Lisäksi julkisesti kirjottaessani joudun hieman pohtimaan ja tarkistamaan kirjoittamaani, jolloin toivon jatkuvasti avautuvan uusia näkökulmia.

Toinen syy blogin kirjoittamiseen on se, että kuvittelen siitä mahdollisesti olevan myös hyötyä ja iloa muille. Kengitysaiheista kirjallisuutta on suomeksi valitettavan vähän, vaikka kengitys ja kavioiden hoito on erittäin tärkeä, tai voisi sanoa, välttämättömän tärkeä osa hevosen terveyden ja liikuntakyvyn ylläpitämistä. Asiakkaani, hevosten omistajat, esittävät jatkuvasti kysymyksiä kengitykseen ja kavionhoitoon liittyen ja ajattelin että ehkä joku löytää jonkun vastauksen blogikirjoituksistani. Ei kuitenkaan kannata odottaa mitään järjetöntä tarkistetun tiedon pläjäystä, koska aikaa minulla on muutenkin liian vähän tehdä kaikkea mitä haluaisin, joten aion pitää blogikirjoitukseni hyvin ”kevyenä” Olen lykännyt tätä hanketta muutenkin jo sen pari vuotta, koska en koskaan mielestäni kirjoita tarpeeksi hyvin tai sisältö ei ole riittävän hyvä tai kattava tai suorastaan virheellinen tai jaddajaddajaa.. Tekosyitä löydän aina. Nyt päätin, että alan kirjoittaa, mutta jos aion sen ehtiä tekemään, en voi vaatia itseltäni liikaa ja toivon, ettei kukaan muukaan vaadi.

Odotan innolla mitä tästä tulee. Ajan kanssa tulee toivottavasti jotain hienoa..

Riina

 

Viimeksi päivitetty 25.07.2010 15:05
 

Lisää kommentti

Security code
Päivitä

Joomla 1.5 Templates by Joomlashack