|
Riinan Blog
|
Ei sitten liity kengitykseen niin millään lailla.. |
|
Kirjoittanut Riina Villanen
|
|
04.02.2012 10:22 |
|
En olisi muuten kiinnostunut edes kirjoittamaan koko aiheesta, mutta taustana tähän juttuun kerron, että facebook-seinälleni linkitettiin tämä hevosteluun tympääntyneen ihmisen blogikirjoitus. En halunnut vain tylysti poistaa linkkiä, mutta halusin tehdä selväksi että minun kantani ei ole alkuunkaan sama. Ihmiset kun tuppaavat herkästi kuvittelemaan että minun seinälläni oleva kirjoitus olisi muka minun mielipiteeni, vaikka se on sinne aivan toisen henkilön linkittämä. No, halusin perustella asiani kunnolla ja huomasin, että sanottavaa aiheesta oli niin paljon, ettei naamakirjaan kannata laittaa koko tätä vuodatusta. Jos jotakuta kiinnostaa aihe, niin tässä tulee, jatkossa minua ei varmaankaan kiinnosta tällaisia vuodatuksia kirjoitella:
Kirjoittaja on tympääntynyt ensinnäkin hevosihmisiin. Siihen hänellä on täysi oikeus jos siltä tuntuu ja itseasiassa tietyllä tavalla ymmärrän mitä hän tarkoittaa, vaikkakin silti väitän hänen erehtyneen, koska puhuttaessa kymmenien tuhansien ihmisten harrastuksesta Suomessa, löytyy sieltä niin laaja otanta erilaisia ihmisiä, ettei ole mielestäni mitenkään mahdollista niputtaa tätä ihmislaumaa yhteen.
Mielestäni kiinnostavampi osuus on missä kirjoittaja arvostelee mm. ratsastuskoulutoimintaa sekä hevosen käyttöä ihmisen toimesta ylipäätään. Esille vedetään hyvin tyypilliset argumentit: Ei ne hevoset halua ihmistä selkäänsä ja niitä vain pakotetaan tekemään mitä ihminen tahtoo. Kirjoittaja arvostelee kuolaimien, apuohjien yms. käyttöä ja sitä, että jollain tapaa huonosti voivia hevosia löytyy melkeinpä joka tallista tai kisapaikalta, pulla- ja harrastehevosista kilpatykkeihin. Nämä ovat hyvin yleisiä keskustelunaiheita tänä päivänä ja itse olen pohtinut ihan samoja asioita. Kaiken hevosten ja elämän parissa oppimani myötä olen päätynyt hyvin eri linjoille kirjoittajan kanssa.
Mitä enemmän näen hevosia, niiden käsittelyä ja mitä enemmän niistä opin sekä kommunikoimaan niiden kanssa, sitä enemmän tulen siihen tulokseen, että keskimääräisellä hevosella Suomessa on asiat keskimäärin varsin hyvin. Kirjoittaja säälii stressaantuneita ja luimivia hevosia. Niin teen minäkin enkä yritäkään kieltää, että jollain tapaa huonosti voivia, esim. jostain kipeitä hevosia tulee vastaan lähes päivittäin (muistakaa, että näen kymmeniä hevosia joka ikinen päivä..). Tai näen hevosen, jota ei huvittaisi niin kovin ottaa vaikka sitä takaosaansa alle, koska, no, se vaatii ponnistelua ja ratsastaja huomauttaa asiasta toistuvasti tai kerran voimakkaammin hevosta. Tai näen sen taitamattoman ratsastajan hevosen, jolle koko ratsastustapahtuma on ymmärrettävästi epämiellyttävä. Tai sitten näen käsittelyä jossa hevonen ei oikein ymmärrä mitä siltä halutaan ja kun se kovasti yrittää ymmärtää, niin sille vain suututaan kun se ei “tottele”. Hei, syyllistyn siihen itsekin aika ajoin. En todellakaan väitä osaavani aina ja kaikkialla tulkita tilannetta ja hevosta oikein, vaikka väitän kykeneväni ammattini suomana siihen kirkkaasti keskimääräistä hevosihmistä paremmin.
Kaikki tuo kuulostaa kamalalta ja sitten voikin vaan pohtia mitä eläinten keskiaikaista kidutusta täällä jatkuvasti harrastetaan. Mutta katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta:
Pahimmin tänä päivänä mennään mielestäni metsään kun ajatellaan, että jos eläimellä on hetken epämukavaa, stressavaa tai se pakotetaan tekemään jotain mitä se ei juuri silloin haluaisi, tai se ei saa elää villinä ja vapaana, niin se on jotenkin väärin ja eläimellä on huono elämä. Kun pudottaa ne ruusunpunaiset “luonnonmukaisuuden” lasit silmiltään ja ottaa asioista selvää, ymmärtää, että villihevosen elämä on äärimmäisen kovaa ja se ei useinkaan ole kivaa. Jos ei ole syntynyt onnellisten tähtien alla ja suotuisan maaperän ja ilmaston maisemissa, niin elämä täyttyy ruoan ja juoman perässä vaeltamisesta. Ai, sattuiko hevonen vähän loukkaantumaan, tai kolottaako lihaksia? Tai onko ihan sairaan kylmä ja kurja keli? Ei auta itku markkinoilla, kymmenien kilometrien päivämatkat ruoan tai juoman perässä on vaellettava silti, muuten kuolee. Se on pakko jos mikä. Ja sitten tuleekin vielä joku ystävällinen lajitoveri ja sanoo, että tää onkin muuten mun ja mun tammojen ruohotupsumätäs tästä eteenpäin, häivy sä vielä tonne 10 kilsaa kauemmas, viis siitä jos sulla on jalka vähän kipee. Ainiin, ja mä otan tän sun tammankin vielä tähän mun kimppaan, mee sä yksinäs vaan..
Tähän verrattuna kesyhevosen tunnin päivässä kestävä epämiellyttävyys tasapainoaan etsivän tädin ratsuna on lasten leikkiä.
Minä katson aina hevosta ja koitan unohtaa omat ennakkoluuloni sen suhteen, miten kuvittelen että hevosta pitäisi hoitaa. Olen itsekin sen kannalla, että hevosen pään ja terveyden kannalta olisi hyvä päästä liikkumaan kavereiden kanssa isolla alueella ja tätä monet tutkimuksetkin tukevat. Kuitenkin näen kaikkein levollisimmat hevoset eräällä isolla tallilla jossa tarhausaika suurimmalla osalla on 2-4h. Olen myös nähnyt pihatossa elävillä hevosilla hyvin ahdistuneita katseita ja huonoa käytöstä sekä selkeitä kipuja. Ja kaikkea myös toisinpäin ja siltä väliltä, erittäin tyytyväisiä pihattopolleja ja ahdistuneita kilpahevosia. Kokonaisuus ratkaisee ja yhtä oikeaa mallia ei ole. Mitä ratsastuskouluihin tulee, hyvillä kouluilla hevoset ovat yleensä oikein levollisia ja tyytyväisiä. Jos ne eivät tätä ole, niitä ei pysty pitämään asiakaskäytössä. Kun niiden elämä muuten on hyvää, ne sietävät hyvin muutaman alkeisratsastajan toilailut päivän aikana.
Blogijutun kirjoittajakin puhuu kuinka inhimillistämme hevosia (ja muita eläimiä) liikaa. Minun mielestäni taas inhimillistämme itseämme liikaa. Me ihmiset kuvittelemme olevamme paljon erilaisempia , kuin mitä itseasiassa olemmekaan. Perustarpeet ja -tuntemukset lienevät hyvin samankaltaisia ja jopa motivaatio (halu tehdä/saavuttaa jotain) on ihan samanlainen, syyt vain ovat erilaisia, ihmisellä ehkä vähän monimutkaisempia.
Mieti käsi sydämellä koska sinulla on viimeksi ollut päivä, jolloin et olisi hetkeäkään ollut jonkinlaisten epämiellyttävien tuntemusten vallassa. Ihan varmaan on jokin asia jossain vaiheessa päivää ärsyttänyt, suututtanut, surettanut, ahdistanut tai vaihtoehtoisesti kroppasi on jollain tavalla jostain vähän kipeä, ehkä jopa kroonisesti ja vaikka kipeää tekeekin, siitä huolimatta joudut kehoasi käyttämään. Pomokin pakotti tekemään jonkun paskahomman vaikket halunnut. Itseasiassa koko työ on ihan syvältä, mutta pakko tehdä jotta saa elantonsa.. Kaikesta tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi elämä on ihan elämisen arvoista ja kivojakin hetkiä on. On sula mahdottomuus, että kaikilla olisi aina ja koko ajan kivaa. Ei ihmisillä eikä eläimillä. Ja niitä ihmis- ja eläinyksilöitä on aina, joilla on niin sanotusti enemmän kurjaa kuin kivaa. Näitä tulee auttaa kykyjen mukaan, mutta ei se tarkoita, että kaikki olisi pielessä ja tässä tapauksessa koko hevoshomma vinoutunut.
On hienoa, että eläinten hyvinvointia pohditaan, niin minäkin teen ja sydäntä särkee nähdä ahdistunut tai surullinen tai kipuinen katse hevosella jos tiedän, että hevosesta vastuussa olevat eivät sitä tajua tai halua nähdä ja helpotusta hevoselle ei ole luvassa. Enkä missään nimessä puolustele silmien sulkemista huonolta tai osaamattomalta eläimen kohtelulta. Päinvastoin, ammattini vuoksi joudun säännöllisesti tilanteeseen jossa kerron maksavalle asiakkaalle mitä mieltä olen hevosen käytöstä, kohtelusta tai terveydentilasta silläkin uhalla, että asiakas suuttuu. Mutta pointti onkin siinä mikä on realistista tai kohtuullista, eli kuten aiemmin sanoin, en näe mitään järkeä siinä, että pelihousut revitään täysin siitä hyvästä, että osalla hevosista ei ole kivaa joka ikinen hetki. Tärkeää on, että asia on mielessä, jotteivät asiat lipsu huonompaan suuntaan tai ehkä jopa tulevaisuudessa suuremmalla osalla hevosia olisi kivempaa suuremman osan ajasta, mutta harkintaa kannattaa käyttää ja miettiä hevosen elämää kokonaisuutena.
Vielä kerran: On täysin utopistinen ajatus, että hyvän elämän määritelmä on se, että koskaan ei ole kurjaa. Käytännössä kuitenkin tänä päivänä kyseinen ajattelu valtaa alaa. Se ei vain ole realistista, eikä ole hevoselle sen paremmin kuin ihmiselle hyväksi, että koskaan ei tarvitse pinnistellä minkään eteen tai tehdä jotain itselle epämiellyttävää. Jopa stressi sopivissa määrin on oleellista hyvinvoinnin kannalta. Se, että saa jäädä ja jää röhnöttämään sohvalle suurimman osan aikaa, ei yleensä tarkoita, että kyseinen henkilö voisi kovinkaan hyvin, ei fyysisesti eikä henkisesti. En näe mitään syytä miksei tämä pätisi myös hevosiin.
|
|
|
Kirjoittanut Riina Villanen
|
|
01.02.2012 06:02 |
|
Yhtä varmasti kuin talvi tulee joka vuosi, alkaa myös Riinan valitus aiheesta. Yleensä pyrin välttämään julkista valittamista, koska eihän kukaan jaksa lukea pelkkää kitinää, mutta pidän oikeuteni olla erinomaisen tympääntynyt pakkasen laskiessa -10 C:n pahemmalle puolelle. Motivaationi yhtään mihinkään laskee aina samaa tahtia lämpömittarin kanssa. Se vain on niin, että kun koko kroppaan sattuu ja koko ajan ulkona ollessa ja töitä tehdessä on epämiellyttävä olo, niin ei oikein jaksa olla innostunut. Sitä vain tekee mitä on "pakko". Hyvä puoli on se, että olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen pitää vähän kärsiä ja jollain tapaa nautinkin siitä, ettei kaikki aina suju lauleskellen. Se kasvattaa luonnetta. Huomaattehan epätoivoisen yritykseni olla positiivinen?  Ovat mokomat luvanneet -20 C:tä tuleville päiville..
Olen yrittänyt tehdä työtiloistani jotenkin inhimilliset. Säteilylämmittimet työpöydän päällä pitävät työkalut sen verran sulina, että ne ylipäätään toimivat. Syksyllä tein sivuseinät tuulensuojiksi. Ne ovat olleet aivan mahtavat. Pressut on kiinnitetty auton takaoveen ja ovat normaalisti rullalla, mutta tarvittaessa kääräisen ne vain alas ja sitten taas lähtiessä ylös. Operaation vie aikaa minuutin verran. Maassa on styrofoam-levy, joka eristää kivasti kylmästä maasta jos joutuu pitkään seisoksimaan autolla. Normaalisti töissä en kyllä tätä tarvitse, mutta pajan pihalla tulee usein tehtyä pitkäänkin hommia autolla.
Ainiin, ja sori huono kuvanlaatu, mutta kun mulla oli eilen niin pirun kylmä yrittäessäni ottaa kuvaa tosta autosta, niin en vaan kyennyt yrittämään enempää.. 
Sit vielä pari kuvaa lämpimämmiltä ja iloisemmilta päiviltä joskus ennen joulua. Käärmekin luikerteli pajalle sisään.
Se luikerteli sitten ihan ahjoon asti Joskus tulee tehtyä jotain muutakin kuin niitä hevosenkenkiä, vaikka juuri tällä hetkellä täytyy keskittyä vain Tanskan pm-kisojen kenkiin, mutta nämä olivatkin lämpimämpiä ja iloisempia päiviä, jolloin oli aikaa jollekin hauskallekin. Kesää odotellessa, jälleen kerran 
|
|
Kirjoittanut Riina Villanen
|
|
18.01.2012 05:31 |
|
Oli tosi hauska palata eilen taas töihin 2 viikon loman jälkeen. Pidän ihan oikeasti työstäni ja vaikka lomat tekevät välillä hyvää, koska liika työnteko kyllä alkaa tympäisemään, niin hetken kuluttua jo todellakin kaipaa hevosen jalkaan kiinni. Kävin Madeiralla lämmittelemässä ja Riinan ratsastusmatkatoimisto voi suositella jälleen. Madeiralta löytyi oikein kiva talli jossa kannattaa käydä kuluttamassa ainakin yksi lomapäivä jos päättää suunnata saarelle. Quinta do Riachon Paula ja Paolo olivat tosi mukavia ja Paula osaa ilmeisen näppärästi neuvoa myös täysin ratsastamattoman henkilön nopeasti tulemaan juttuun hevosen kanssa ja tuntemaan olonsa selässä mukavaksi, jolloin maastoon voi lähteä täysin aloittelijakin. Madeiran luonto on aivan käsittämättömän upea ja jos ei muuten ymmärrä tai halua lähteä kävellen tutustumaan luontoon, niin ratsastus antaa hienon näkökulman saareen.
Paula ja yksi tallin 7 koirasta. Hauska lisä olivat mukana lenkillä olleet 5 koiraa jotka tiedustelemalla tietä pitivät huolen siitä, että mitään yllätyksiä ei päässyt sattumaan. Vastaantulijatkin, mm. pyöräilijät ja koneita käyttävät levadatyöntekijät tiesivät koirat nähdessään että hevosia on kohta tulossa ja hiljensivät/sammuttivat koneensa ja odottivat että pääsemme hyvin ohi.
Mietin etukäteen miten kengitys on järjestetty, koska 250 000 asukkaan saarella, jossa Quinta do Riachon lisäksi taitaa olla korkeintaan pari muuta tallia, tuskin löytyy ammattiseppää. Paula kertoi, että seppä tuotetaan 1000 km päästä mantereelta, eli emämaasta Portugalista. Kengittäjä tulee paikalle 2 päiväksi 6 viikon välein ja lyö kenkään tallin 10 hevosta. Muuten Paula kertoi tuttua tarinaa joka toistuu lähes samanlaisena joka puolella maailmaa: Hyvää seppää on vaikea löytää.
Madeiran reitistö perustuu pitkälti levadoihin, jotka ovat saarella risteileviä vesikanavia. Niiden avulla ohjataan vettä ympäri saarta asukkaiden tarpeisiin. Osa ratsastuslenkistä kulki myös levadan vartta pitkin, ei tosin ihan tätä vuorenseinää pitkin kulkevaa, vaan hevosella vähän turvallisemmin ratsastettavaa pitkin :D
Suomeen tuli talvi tällä välin ja minulla ei ole taaskaan mitään erityistä kengityskerrottavaa. Hokkien, tilsakumien ja kaiken ylimääräisen talvihankaluuden kanssa sählääminen vie niin paljon aikaa että olen ihan suosiolla luovuttanut enkä edes yritä taiteilla talvisin mitään ylimääräistä harrastustoimintaa kuten tekemään kenkiä itse tai muuta sellaista. Töiltä jäävä aika menee sitten pajalla kun pitäisi taas harjoitella Tanskan pm-kisoihin maaliskuun puolessavälissä. Viime talvena harjoittelin ja tuskailin samaisiin kisoihin, jotka olivat ensimmäiset taontakisani joihin otin osaa. Silloin osallistuin ainoastaan debutanttiin ja kokeeksi yhteen toiseen luokkaan. Kisat olivat upea kokemus silloin ja vaikka nyt taas tuskastuttaa eikä taonnasta tunnu tulevan mitään, niin asiat asettuvat mittasuhteisiin kun muistaa että nyt olen aikeissa hakata koko kisan läpi, eli 4 luokkaa. Siinä on todella kova hyppäys vaikeustasossa verrattuna edellisen vuoden urakkaan, joten kai tässä edistystä on tapahtunut vaikkei kaikki 4 luokkaa nyt vielä kovin hyvin sujuisikaan.
|
|
Kirjoittanut Riina Villanen
|
|
19.12.2011 21:58 |
|
Ajattelin olla tällä kertaa kantaaottava ja kirjoittaa aiheesta, joka on oikeastaan pyörinyt mielessä jo useamman vuoden, mutta nyt päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen ja tehdä asialle jotain.
Aika ajoin puhelin soi tai hihasta nykäistään tallin käytävällä ja satunnainen huolestunut hevosen omistaja alkaa kysellä hevosensa kavioita riivaavasta sieni-infektiosta.. Siinä kohtaa kengitysseppä huokaisee syvään ja alkaa miettiä diplomaattista vastausta (ei koske tätä kirjoitusta, nyt päätin tapojeni vastaisesti olla kerrankin kohtalaisen suorasanainen), jolla kertoa hevosen omistajalle, että hän on nyt saanut virheellistä informaatiota ja jos hevosen kaviot päällepäin näyttävät olevan ok ja se liikkuu hyvin, paras tapa hoitaa tämä mystinen sieni-infektio ja kammottava irtoseinäisyys on unohtaa koko juttu ja harrastaa onnellisena kengitetyn tai kengittämättömän hevosensa kanssa ja antaa ammattisepän hoitaa työnsä rauhassa säännöllisesti. Jos seppä on ammattitaitoinen, niin kyllä se sitten kertoo jos siellä kavioissa alkaa jotain olemaan oikeasti vialla.
Tämä sitkeä huhu kavioiden sienitartunnoista eli valkoviivantaudista on peräisin ns. kengättömyysvuolijoilta. Valitettavasti tähän liittyvät myös väitteet taudin onnistuneista hoidoista heidän taholtaan, sekä siitä, että eläinlääkärit ja kengityssepät eivät tautia tunne joko lainkaan tai huonosti.
Annoin kertoa itselleni Helsingin yliopistollisesta eläinsairaalasta jo muistaakseni vuoden 2008 tienoilla asiasta tarkemmin tiedustellessani, että suurimmasta osasta valkoviivantautiepäillyistä otetuista näytteistä ei viljelyissä löydy taudin aiheuttavia sieniä (mm. D-Pseudoallscheria boydii, Scopulariopsis spp, Aspargillus spp jne.). Ei siis, vaikka joskus päällepäin saattaisi tapaus valkoviivantaudilta näyttää. Kyseessä on ihan pelkkä irtoseinämäisyys, joka ei lievänä aiheuta hevoselle ongelmia ja jonka hoito on huomattavasti helpompaa eikä yleensä vaadi sen kummempia toimenpiteitä kuin kunnollisen kengityksen tai vuolun. Pääasiassa tuontihevoset ovat ainoita, joilta valkoviivantautia on ihan oikeasti löytynyt.
“Valkoviivantauti on sama vaiva kuin ihmisen kynsisieni. Kavion seinämä irtoaa sälekerroksesta. Se on yleinen Keski-Euroopassa, jossa lämpimät ja sateiset talvet luovat sienitaudeille hyvät olosuhteet. Suomessa se on harvinainen, ja sitä esiintyy yleensä vain tuontihevosilla. Pohjoismaiden kylmät ja kuivat talvet todennäköisesti rajoittavat valkoviivan tulehduksen yleistymistä. Tämän tilan hoito kuuluu kokeneelle kengityssepälle.” J. Granström, O-P Johansson, J. Laiho, P. Skarra: Hevosen Kengitys. Opetushallitus 2011 s.192
Taudista eivät kengityssepät ja eläinlääkärit Suomessa kovin paljon puhu siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei todellakaan täällä paljon esiinny. Niin sanotut kengättömyyssuuntausten kannattajat ovat ammentaneet oppinsa pääosin ulkomaisilta kengättömyyssuuntausten luojilta ja nämä eivät ymmärrettävästi tiedä että meillä täällä karussa pohjolassa tilanne taudin suhteen on toinen kuin suuressa osassa muuta maailmaa.
Olen joutunut “jatkohoitamaan” muutamaa hevosta joiden omistajille on kerrottu hevosella olevan sieni-infektion. Olen saanut sitten käsiini hevosen, jolta on poistettu kavion sisäseinämältä pala. Näissä tapauksissa luultu sieni-infektio,eli todellisuudessa pieni hevosta haittaamaton irtoseinämäisyys on alunperin syntynyt siitä johtuen, että kavion tasapaino on ollut pielessä niin että nimenomaan sisäseinämä on ollut liian matala. Tällöin kuormitus sisäpuolella on liian kova, jolloin seinämä alkaa paineen alla murskaantumaan ja taipuilemaan milloin mihinkin suuntaan ja sälekerroskin alkaa ottamaan takkiinsa. Nyt kun sisälaidalta on vielä oikein poistettu sitä vähäistäkin huonoa seinämää, niin tilanteen korjaaminen vain pitkittyy. Voin tunnustaa ihan rehellisesti turhautuneena kiroilleeni mielessäni pari-kolme seuraavaa kengitystä. Kenkä on vaikea saada hyvin paikalleen ja nauloille täytyy koittaa keksiä joku paikka. Koko sen ajan kun kavio on vinossa, on hevosen jalan nivelillä, jänteillä ja siteillä ylimääräistä rasitusta ja kaviokaan ei korjaannu ennekuin se on saatu taas siihen asentoon että kuormitus jakautuu suht tasaisesti.
Minulla ei valitettavasti ole mitään herkullisia valkoviivantautikuvia, kun no, se on niin harvinainen sairaus etten urani aikana ole sellaisiin pahemmin onnistunut törmäämään. Löysin jonkinmoisen kuvasarjan muuten vain hieman arveluttavassa kengässä olleesta hevosesta, minkä seurauksena kavion sisäseinämälle on syntynyt irtoseinämäisyyttä (ei nyt puututa muihin ongelmiin ;)) Kuvassa kavion oikeassa reunassa (sisälaidalla) näkyvät mustat alueet eivät siis kieli mistään mahdollisista sienitartunnoista, vaan ovat ihan vaan lievää irtoseinämää ja sitä ei tarvitse availla tai mitään muutakaan sellaista. Tässä tapauksessa riittää, että hevosen kengittää pari kertaa kunnolla ja ongelma on kirjaimellisesti kasvanut pois.
Tässä sama hevonen ennen kenkien poisottoa..
Itse seurasin jo vuosina 2004-2005 yhden pahan ihan oikean valkoviivantautitapauksen hoitoa, joissa hevosen kahdesta kaviosta oli jouduttu poistamaan yli puolet seinämistä. Tässä tilanteessa hevonen ei todellakaan olisi selvinnyt ilman sairaskengitystä. Tämän jälkeen en ole tautiin oikeastaan itsekseni törmännyt. Muutamalla omalla asiakkaallani olen epäillyt, mutta tilanne on hoitunut ihan vain pienellä irtaantuneen seinämänosan poistamisella tai sitten pienestä epäilystä huolimatta edes sitä en ole tehnyt, vaan odottanut vain, että irtaantunut osa kasvaa alas, ja sen jälkeen kavio onkin ollut täysin kunnossa, joten kyseessä tuskin on ollut valkoviivantauti.
Monelle hevosenomistajalle ainoa tai ainakin ensisijainen tietolähde aiheesta on netti ja vaikka valkoviivantaudista löytyy paljon informaatiota, on materiaali pääosin ulkomaista, eikä näin käy selville, että todennäköisesti se hevosta riivaava “sienitauti” ei olekaan mikään sienitauti, eikä itseasiassa tarvitsisi mitään seinämien avauksia ja saippuapesuja. Toivottavasti tämä avautumiseni valaisee tilannetta vähäsen.
Lopuksi vielä kuva kengitetystä kaviosta, vaikkei tämä nyt enää liitykään valkoviivantautiin edes etäisesti. Kenkä olisi voinut olla puoli numeroa isompi tai ehkä hitusen taaempana, mutta meni se näinkin ja jostain kumman syystä hevosen kompurointi ja takominen loppuivat kuin seinään tämän kengityksen jälkeen.
|
|
Kirjoittanut Riina Villanen
|
|
11.12.2011 21:33 |
|
Linkitetääs muutama muu blogi:
Kollega innostui kanssa kirjoittelemaan, kannattaapi kurkkailla Jussin blogia.
Löysin myös tällaisen kengitysblogin .
Satulahuoneen Heidi kirjoittaa hauskasti ja hyvin erilaisista hevosia ja hevosalaa koskevista aiheista. Heidi nostaa kissan pöydälle todella usein samoista aiheista joista mun tekisi mieli avata suuni, mutta kun olen niin nössö, niin en viitsi sitä julkisesti tehdä. Hyvä että Heidi on olemassa, niin voin vain laittaa linkin satulahuoneen blogiin :D
Noissa olis luettavaa kiinnostuneille. Yritän muuten itse kirjoittaa vähän siihen malliin, että kerron kyllä omia kokemuksiani, mielipiteitäni ja näkemyksiäni kengityshommista, mutta pyrin välttämään tarkkojen ohjeiden antamista. Siihen on ihan syynsä. Kun kirjoittelen tänne nettiin, niin mukaan lipsahtelee välillä lauseita, jotka voi ymmärtää katastrofaalisen väärin jos ei pohjatietoa paljon ole. Mieltäni ei kovasti piristä ajatus siitä, että joku hevonen saa jaloilleen täysin pieleen menneen kohtelun "koska Riina kirjoitti netissä niin". Minulla olisi varmaan paljon nykyistä enemmän annettavaa, mutta silloin haluaisin tarkistaa kaiken kirjoittamani huomattavasti paremmin. Uskokaa pois, painetuista kirjoista löytyy paremmin tarkistettua ja luotettavampaa tietoa, joten kannattaa käyttää niitä ennemmin tiedonhankintaan :) Jos opiskelee kengitystä muutenkin kuin mielenkiinnosta ja omaksi ilokseen, eli aikeena ihan oikeasti ryhtyä kengittämään hevosia, on paras paikka koulu sekä ammattitaitoisen sepän matkassa mukana käyminen. Toki, jos kysyttävää jostain tietystä jutusta/aiheesta on, vastailen mielelläni. Kyselkää siis ihmeessä, tuleepahan minullekin jutun aiheita.
Tämä nyt oli tällaista selittelyä, jos joku on sattunut panemaan merkille tapani kirjoittaa ärsyttävän ympäripyöreästi. Pitäisiköhän mun kuitenkin ryhtyä poliitikoksi? :D
Nämä eivät liity mitenkään aiheeseen, mutta kun noi savustuskuvat on aina vaan yhtä näyttäviä, niin tässä nyt sit pari tältä viikonlopulta :)
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 7 |
|
