Hokkikengistä

Tällä viikolla olenkin päässyt jo lyömään kesäkenkiä alle. Se on juhlan paikka joka vuosi! Mikä niissä talvikengityksissä sitten minua niin paljon riepoo? Siihen on muitakin syitä kuin vain henkinen “en pidä mistään mikä muistuttaa talvesta”. Osa syistä on oman työn hankaloitumisesta johtuvia ja osa sitä mitä ongelmia hokit ja tilsakumit aiheuttavat hevosille. Kun kaiken tämän ynnää yhteen, lopputulemana on joka kevät upeaa katsella ensimmäisiä alle lyömiään kesäkenkiä. Kuinka sulavasti hevoset liikkuvatkaan ne jalassaan! :)

Listataanpas hieman niitä negatiivisiksi kokemiani puolia:

  • Hokinreikien poraaminen ja hokkien kiertäminen kenkiin vie aikaa

  • Tilsakumien asentelu vie aikaa. Jos joku nyt sanoo ettei se paljon vie, niin ei per hevonen, mutta kun sen ylimääräisen 3-4 minuuttia joka kuluu kun hakee tilsakumit autosta, koska on tietenkin unohtanut ottaa ne heti talliin mukaan, avaa pakkaukset, leikkelee malliin ja koittaa saada tilsakumin päällä lipsuvan kengän naulattua suoraan, kertoo vaikka 6:lla niin ollaankin jo 20 minuutissa lisää pituutta työpäivään. Tuohon lisätään sitten vielä se hokittaminen joka vie muuten huomattavasti enemmän aikaa per hevonen. Niitä minuutteja en halua edes tässä tarkemmin laskea, se vaan masentaa :D

  • Hokit lisäävät vääntöä kengän ja kavion väliin ja näin kengät löystyvät helpommin. Tähän kun vielä lisätään tilsakumit väliin, niin naulat saattavat katketa ennen aikojaan ja sitten ajellaan niiden irtokenkien perässä. Talvella käytänkin yleensä astetta paksumpia nauloja. Varsinkin ESL4 vaihtuu ESL5:een. Ongelmia tulee kun on hajonnut huono kavio ja paksuja nauloja ei oikein voi käyttää kun ohuillakin jo joutuu naulatessa laittamaan silmät kiinni, sormet ristiin ja toivomaan parasta etteivät ne ala painamaan.

  • Vääntöä tulee myös hevosten jalkoihin. Lumessa hokit toimivat niinkuin pitääkin, mutta kun yleensä ratsastus tapahtuu maneesissa, niin jalan maahan tullessa liike tökkää liian nopeasti ja toiseen suuntaan taas varvashokit hidastavat kavion pyörähdystä ja sehän näkyy hevosten liikkeissä ja valitettavasti myös jalkojen terveydentilassa, sekä myös ylempänä hevosen lihaksistossa.

  • Kiva puoli on, kun lumisena talvena hokkikengät eivät juurikaan kulu ja samoja kenkiä voi lyödä alle uudelleen. Kengitys on nopeaa puuhaa kun parhaimmillaan voi nostaa jalan, irroittaa kengän, vuolla ja iskeä kengän takaisin kiinni. Avot, homma valmis yhdellä jalannostolla.

  • Muttamutta, huono puoli onkin sitten se, että nuo vanhat kengät, vaikka ovat näennäisesti kunnossa, niin metalli väsyy kuitenkin ja lopputalvesta alkavat kengät joskus vääntyilemaan hokinreikien kohdalta ja pahimmillaan katkeavat kokonaan. Se vääntynyt ja levähtänyt kenkä ei mitenkään edesauta kavion kuntoa tai toimintaa ja pahimmillaan koko kavio on levähtänyt kengän mukana.

  • Aina jollakulla on jotain säätöä hokkien kanssa. Joko niitä on liian vähän tai liian paljon tai niitä ei saada paikalleen tai pois tai ne tippuilevat tai jotain. Tai tilsakumi repsottaa ja sen mukana kohta koko kenkä. Enkä siis missään nimessä tarkoita että tämä olisi jonkun tumpeloutta jos joku haluaa sen niin tulkita, vaan hokkien ja tilsakumien kanssa nyt vaan on aina kaikenlaista ylimääräistä hässäkkää, meillä kaikilla.

  • Tilsakumien kanssa joutuu usein lyömään naulan tai kaksi enemmän jos haluaa varmistaa, että kengät pysyvät koko kengitysvälin. Kavioihin joutuu näin tekemään enemmän reikiä ja kengän liikkuessa enemmän suhteessa kavioon kuin ilman kumeja, nulanreiätkin laajenevat enemmän ja erityisesti huonokavioisella hevosella, no, voitte arvata miten tämä vaikuttaa kavion kuntoon.

  • En tiedä ihan varmasti miksi näin tapahtuu, mutta ilmeisesti tilsakumin ja kavion väliin pakkautuu kaikenlaista mönjää, turvetta, mutaa ja maneesin hiekkaa niin, että anturat usein ohenevat. Suurimmalla osalla hevosista tämä ei aiheuta ongelmia, mutta sitten on niitä joille ongelmia tulee kun keväällä huomataankin anturan olevan ihan paperinohut.

Nyt kun on edellämainitun listan lukenut, niin tulee varmaan olo, että hokit ja tilsakumit ovat itse pahuuden ruumiillistuma ja niitä ei pidä hevoselle laittaa. Kuitenkin tässäkin valitaan kahdesta pahasta pienempi ja meidän pohjoisissa olosuhteissamme kunnon talvikengitys on taatusti terveellisempi vaihtoehto hevoselle kuin liukastelu ilman. Joka hevoselle täytyy vain koittaa valita mahdollisimman sopiva talvikengitys, hokkien määrä, pituus, tilsakumit vai ei.. Tämä kaikki riippuu hevosen kavioista, niiden ja hevosen jalkojen terveydentilasta, liikutuksesta, olosuhteista joissa hevonen asuu jne. Eli hokitetaan vaan ne hevoset ensi talvenakin, mutta sitä ennen edessä on kesä ja kohta päästään jo täyteen kesäkenkävauhtiin!

ps. Kaikki vinkit miten selvitä talvella hokkirumbasta helpoimmin otetaan lämmöllä vastaan :)

Tämä hevonen on mennyt joitakin kengitysvälejä tekemilläni kiilakengillä kun kavion asento oli saatava heti paremmaksi eikä voinut odotella josko ne kannat sieltä ehkä joskus kasvaisivat. Kiilaa ei paljon kuvassa näy, paksuutta raudassa kantaosalla muistaakseni kolmisen milliä enemmän. Tämä kuva on otettu joskus alkutalvesta, neljä hokkia ja tilsakumit. Takajalat.


Altapäin. Ei nuo kengät ehkä mitkään kaunokaiset olleet, mutta ajoivat asiansa. Tänään löin samaisen hevosen ihan normaaliin sileään kesäkenkään. Kannat ovat kasvaneet, kaviot ok kulmassa, hevonen pitää taas jalkojaan oikealla paikallaan sääriluu pystysuorassa, eikä työnnettynä mahan alle kuten aiemmin. Ja mikä parasta, omistaja raportoi hevosen liikkuvan paljon paremmin kuin syksyllä :)

Kengitys näkyy ja kuuluu

Mainitsin aiemmassa kirjoituksessa parista antamastani haastattelusta. Enpä silloin arvannut mitä tuleman pitää. Haastattelut eivät jääneetkään kahteen. Yhtäkkiä haastattelupyyntöjä ropisi sieltä sun täältä ja epäuskoisena vastailin niihin. Olen ihan äärettömän tyytyväinen, että tähän hienoon alaan on kiinnostusta laajemmaltikin, koska uskon, että kaikki näkyvyys auttaa omalta osaltaan pitkällä tähtäimellä koko alan arvostuksen ja tason nousuun Suomessa. On paljon ihmisiä, joille ei ole edes mieleen juolahtanut, että hevosia tosiaan kengitetään ja on olemassa oma ammattikuntansa, joka tähän hommaan tarvitaan. Kaikki julkisuus auttaa siinä kulissien takaisessa työssä, jota tehdään, jotta koulutusasioita saataisiin vietyä eteenpäin ja miten määrärahoja jaetaan. Olen ihan mielelläni omalta osaltani mannekiinina tässä touhussa, jos vain siihen kelpaan.

Varsinainen jymy-ylläri oli kun Hesarin toimittaja soitti. Viime sunnuntain lehdessä olin sitten “työn sankariksi” valittuna sarjassa jossa esitellään eri alojen ammattilaisia, jotka “tekevät työtään antaumuksella” :) Suomen suurimmassa päivälehdessä näkyvyys on aika huikea, vaikka juttu oli pieni. Moni ihminen joka ei ole hevosten kanssa missään tekemisissä, noteerasi kyllä jutun. Eilen ilmestyi Länsiväylä-lehden juttu. Espoon paikallislehtikään ei ole ihan pienilevikkinen.

Hauska on myös ollut huomata, miten mahdottoman vaikeaa on koittaa selittää asioita niin, että ihminen joka ei tiedä alasta mitään, pystyy saamaan edes jonkinlaisen järkevän jutun aiheesta kasaan ilman aivan järjettömiä asiavirheitä. Miten ilmaista asia niin yksinkertaisesti ja pysytellä niin yksinkertaisissa asioissa, että toinen pysyisi edes jotenkuten kärryillä. Toimittajat selvisivät oikein hienosti tehtävistään, kirjoittivat jutut joita oli kiva lukea, hatunnosto heille :) Nämä artikkelit olivat viihdettä, eikä niissä olekaan tarkoitus kertoa miten hevosia kengitetään. Länsiväylässä oli toimittaja tehnyt vielä ihan kivaa taustatyötä koskien hevosenkengän historiaa ja nykypäivää.

Yksi haastattelu josta henkilökohtaisesti pidin tosi paljon, ei ole vielä ilmestynyt, mutta ilmestynee ihan lähiaikoina. Sen verran voinen sanoa, että kyseessä ei ole kotimainen julkaisu. Jos onnistuu, niin linkittelen jutun tänne sen ilmestyttyä.

Teille joita kengityssepän ammatti kiinnostaa, löytyy työvoimatoimiston sivuilta ammatinkuvaus. Siitä saa jonkinlaista käsitystä siitä, mitä kaikkea tässä hommassa on hallittava. Siihen tarvitaan muutakin kuin tonnilla käsityökaluja ja muutama kenkä ja nauloja. Tämä on upea ammatti sitten kun perushomma alkaa sujua. Valmiiksihan tässä ei tule koskaan ja minusta ainakin tuntuu koko ajan siltä, että pitäisi tietää ja osata enemmän, mutta kun töitä osaamisensa eteen jatkuvasti tekee, se palkitsee :)

Menneen talven kunniaksi kuva. Rehellisesti sanottuna olen erittäin onnellinen kevään saapumisesta, en ole talvi-ihmisiä lainkaan. Nyt kaunista talvimaisemaa kelpaa kyllä katsella kun itsellä on lämmin.

Tanska pm 2012

Tuli taas käytyä Tanskanmaalla kääntymässä kisoissa. Tuttuun tapaan hauska reissu. Nautin todellakin kisojen tunnelmasta, huumaava meteli, kuumuus ja kerrankin näkee kun sepät juoksee. Kiire tulee kisoissa kaikilla. Suomella oli mahtavan kokoinen edustus, 10 henkeä. Riikosen Tommi taas parhaana suomalaisena finaalissa ja lopullinen sijoitus oli 10. Pohjoismaiden mestaruuden vei tanskalainen Henrik Berger.

Omaa sijoitustani en rehellisesti sanottuna tiedä, on varmaan jossain 30.-40. tienoilla. Olin erittäin tyytyväinen omiin suorituksiini. Kisa oli ensimmäinen näin kovatasoinen minulle. Edellisenä vuonnahan osallistuin Tanskassa vain pariin luokkaan. En ollut etukäteen varma ehdinkö edes tekemään kaikkia luokkia annetussa ajassa, mutta kaikenlaisesta hämmingistä huolimatta ei ollut vaikeaa tehdä kenkiä valmiiksi. Toki jouduin oikomaan monessa työvaiheessa ja karmean ja huvittavan näköisiähän kengistä tuli kun ei viimeistelemään oikein ehdi, mutta muoto, mitat ja naulanreiät on ne jotka arvostelussa painavat eniten, koska jos ne ovat hevosenkengässä täysin pielessä, ei kenkä ole allelyötävissä.

Kuvaaja: Ari Bordi

Yhdessäkin luokassa minulla loppui kaasu kesken ja se oli tietenkin se ahjohitsausluokka jossa tarvitsee erityisen kovan kuumuuden. Ihmettelin kun ahjo ei tuntunut kuumenevan riittävästi ja aikaa meni hukkaan kun odottelin rautojen lämpiämistä ja lopuksi jouduin yrittämään hitsausta liian kylmällä raudalla. No eihän se tietenkään onnistunut kovin hyvin ja rengaskengän hitsaus räpsähtikin auki luokan loppupuolella kun kenkä oli jo melkein valmis. Siinä vaiheessa kaasun paine oli jo alentunut niin paljon, että tajusin kaasun loppuvan ja järkkärit saivat juosta vaihtamaan uutta pulloa. Eikun uusi hitsaus jo valmiiseen kenkään, jolloin kenkä jäikin sitten täyteen rumaa palanutta plakkia ja levisi liikaa jne. Puhumattakaan kuinka tuollaisessa sählingissä valuu hukkaan niitä kallisarvoisia minuutteja. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen, koska kaikesta tuosta huolimatta ehdin ajoissa ja korjaamaankin vielä hitsauksen ym. Jos olisi taistelemassa kärkisijoista, niin silloin tuollainen voisi harmittaa aika tavalla, mutta nyt olin vain tyytyväinen itseeni kun hanskasin mielestäni tilanteen ihan kivasti.

Muutaman kengän teossa voidaan tarvita aika käsittämätön työkaluarsenaali. Kuvassa Henrik Bergerin hyökkäysvaunu..

Samuli, joka tuli kisoihin jälleen kerran “managerina” mukaan tekikin loppujen lopuksi perjantaina kovimman työn, kokonaista kuusi luokkaa :) Perjantain luokissa sai käyttää avustajaa ja Samuli avusti joka lähdössä jotakuta suomalaista.  Avustaja ei saa koskea pajavasaralla rautaan, mutta valvoo rautoja ahjossa, voi tuoda ja viedä niitä alasimelle, harjata plakkia, ojennella työkaluja ja toimia päällelyöjänä ym. Hyvästä avustajasta on iso apu. Tässä huolehditaan Nurmen Mikan työkaluja paikoilleen.


Suuren maailman meininkiä. Tanskassa kengityssepät ovat töissä isommilla yrityksillä, ei siellä soiteta vain jotain tiettyä seppää paikalle vaan yritykset takaavat tietyn laatutason. Berger’s Smediellä näkyi messuhallin parkkipaikalla ainakin kolme pakettiautoa ja iso kuorma-auto.


Loputon rivistö haflingereita odottelemassa uusia popoja sunnuntaiaamuna ennen finaalia.


Ruotsin Fredrik Forsberg oli iloinen nähdessään finaalihevosensa. “Me olemme kaksi tähteä!” Heja Fredde ja Heja Sverige! :)


Partaheikki ja opetuslapset. Juudas vasemmalla yrittää tosin selvästi piilotella kaljatuoppia käsissään. Aijai..

Tämä voi olla maallikolle vähän rujo näky. Maassa lojui muutama teurasjalka jotka jostain syystä oli raahattu kisapaikalle. Kengityssepät ovat niin tottuneita käyttämään jalkoja erilaisiin treeneihin ja availemaan niitä, ettei kukaan edes kiinnitä huomiota siihen että mukava juttutuokio on parkkeeraantunut irtojalkojen viereen.

Tätä näkymää ei normaalisti töissä pitäisi todellakaan olla.. Kisoissa on vaan niin kiire ja jos koko työkalupakin mukana kuljettaminen reissussa on hankalaa, niin näinhän siinä käy. Työkalut lentelevät vähän minne sattuu ja jäävät just niille sijoilleen kunnes seppä taas tarvitsee niitä. Hevosen pitelijä koitti vaan vähän valvoa hevosta ettei se ihan talloisi englantilaisen Dave Jonesin työkaluja.


Turvakengät hollantilaista mallia.


Vielä viimeiseksi, Tommin kisahevonen valvoo työtä: “Tuleehan siitä mun kaviosta nyt varmasti hyvä”


Horse Fair

Viikonlopun Horse Fair Helsingissä on takana päin. Oli rankkaa ja hauskaa. Molempina päivinä pidimme kaksi kengitysnäytöstä. Sen lisäksi omalla ständillämme koitimme pitää pientä taontashowta yllä jatkuvalla syötöllä ja esillä oli kengityssepän auto (kiitos siitä Mikalle, hieno auto) ja kengitykseen liittyviä työkaluja, hevosenkenkiä ym. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt yleisön kiinnostuksesta ja hiki päässä takomisen lisäksi sai kertoa kaikesta mahdollisesta kengitykseen liittyvästä maan ja taivaan väliltä.

Oli hienoa huomata, kuinka kyselijöitä löytyi laidasta laitaan. Oli täysin hevosista mitään tietämättömiä ihmisiä, jotka nyt ehkä ensimmäistä kertaa edes tajusivat että hevosia ylipäätään kengitetään tai kavioita huolletaan. Oli parikin metallialan ihmistä jotka olivat innoissaan nähdessään varsinaista takosepän työtä. Oli tuttuja omiakin asiakkaita, jotka eivät ole varsinaista hevosenkenkien taontaa nähneet ikinä, enhän minä yleensä siellä tallilla muuta tee kuin vähän muotoilen kenkää, oli kaikenlaisia hevosammattilaisia ja -harrastajia ja kengityssepän ammatista kiinnostuneita opiskelijoita. 

Ehdin tosi vähän muuten kiertelemään messuilla, mutta kaikenkaikkiaan jäi hyvä maku suuhun. Oikein kiva leppoisa meininki ja kaikenlaista showta, luentoa ym. ohjelmaa oli kyllä reippaasti. Toivotaan että ensi vuonna on isommat ja taas kehittyneemmät messut. Omalta osaltamme saimme paljon kehitysideoita tulevia messuja varten.

Seuraava kuvasarja kertonee mitä me messuilla pääasiassa teimme:

Tumppi ja Jape hoitivat kengitysnäytökset. Tumppi puhuu.

Jape puhuu

Minä puhun.

..Ja Jaska vaan takoo :D

Nonnih, huomenna sitten lähtö Tanskan PM-kisoihin. Aivan sairaan siistiä päästä taas matkaan. Mulle koko pm-kisa on toistaiseksi edelleen vähän liian kovatasoinen. Tavoitteena olisi vain saada kaikissa luokissa aikaan jokin mutkalle väännetty torso jonka tuomarit kuitenkin viitsisivät arvostella kenkänä, eli pyrin nöyrästi vain saamaan hyväksytyn tuloksen kaikista neljästä luokasta, viis siitä vaikka pistesija olisi viimeinen. Se voi kyllä tämän päivän viimeisen yritelmän perusteella jäädä haaveeksi, ei meinaan ainakaan yksi kisan kengistä tahdo millään taipua mun tahtoon 45 minuutissa. No, katsotaan mitä kisatilanne saa aikaan. Yleensä sen, että itsensä ylittää, mutta mahdollista toki on, että kisajännitys pilaa loputkin ;D No, hauska reissu tulee varmasti olemaan ja siksi lähdenkin sinne. Kisa on kisa, mutta kaikki se työ mitä kotona on sen eteen tehnyt, on tärkeämpi juttu. Ei päämäärä, vaan matka. Tai jotain sinnepäin viisasta.