Kevät!

Tällä viikolla ilmat ovat selvästi muuttuneet. Olen äärimmäisen toiveikas kun monta kevään merkkiä on ilmassa, linnut ovat aloittaneet laulamisen, aamut ja illat ovat yllättävän valoisia ja lämpötilakin on pysytellyt nollan pinnassa. Tästä ei mennä enää kuin ylöspäin, korkeintaan satunnaisia takapakkeja luvassa. Kaiken lisäksi nyt on paljon hauskaa tiedossa. Reilu viikko enää töissä ja sitten lähtö PM-kisoihin Tanskaan. Pääsee taas tien päälle, jiihaa!

Ennen Tanskan kisoja on kuitenkin Suomessakin tapahtumaa. 3.-4.3. eli ensi viikonloppuna järjestetään  Hevosmessut Helsingin messukeskuksessa GoExpon yhteydessä, eli samassa tapahtumassa on monen muunkin alan messut ja paljon yleisöä. Suomen Kengityssepät ry on messuilla edustettuna ja ohjelmassa on taontaa ja kengitysnäytöksiä. Yhdistysaktiivina osallistun tietenkin tapahtumaan hyvää hyvyyttäni ja täysin pyyteettömästi.. Okei, on minulla pieni taka-ajatus: Pari päivää myöhemmin on lähtö Tanskaan ja meinasin tehdä kenraaliharjoitukseni Helsingin messuilla, eli hakkaan varmaankin kaikki neljä luokkaa viikonlopun aikana läpi.Tilaisuus on aivan loistava, ympäristö on sama kuin Tanskassa Herningin hevosmessuilla, yleisöä ja muuta hässäkkää ympärillä. Se auttaa ehkä vähän asennoitumaan varsinaisia kisoja varten. Moneen kertaan on tosin huomattu että yleisö ei ole ongelma, tässä työssä tottuu kyllä työskentelemään katseiden alla, mutta varsinaiset paineet tulevat kisatilanteesta. Kello soi ja tietää että on 45 minuuttia  aikaa eikä armoa anneta. Ne ekat minuutit ainakin minulla tahtovat mennä ihan hukkaan, pihtejä puristaa lihakset maitohapoilla, lyönnit osuvat sinne tänne, usein jopa ohi ja rytmistä ei ole tietoakaan.. Ehkä sitten joskus rutiini on niin rautainen että tuostakin pääsee eroon.

Kannattaa ihmeessä vierailla Helsingin messuilla. Siellä näyttäisi olevan paljon mielenkiintoista ohjelmaa tarjolla ja kun samalla lipulla pääsee koko GoExpoon, niin jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Nähdään siellä sitten!

Sitten vähän muuta: Viime viikolta täysi ratsun talvikengitys, neljä hokkia ja tilsakumit..

..Nämä inhoamani näyt hevosista hokkien päällä keikkumassa ovat kohta menneen talven lumia. Oli pakko vain ottaa kuvat, kun tajusin muutama päivä sitten leikellessäni upouusia tilsakumeja, että tämä saattaa olla jopa viimeinen kerta tänä talvena kun nykäisen hevosen alle täysin pränikät hokkikengät ja tilsakumit. Suurin osa menee vanhoilla kengillä ja ne jotka tilsakumeja tarvitsevat, ovat saaneet ne jo aikaa sitten. Tässä vaiheessa uusia ei oikein enää kannata laittaa kuin poikkeustapauksissa koska lumet ehtivät todennäköisesti sulaa ennen seuraavaa kengitystä ja silloin tilsakumit alkavat helposti aiheuttaa ongelmia, kenkien löystymistä ja anturan ohenemista.

Vielä yksi juttu josta olin oikein innoissani. Maailmalla suositun Hoof Blogin pitäjä Fran Jurga oli löytänyt Flickr -kuvasivustolta kengitysseppien Lee Canham ja Tuomas Kauko kuvia, innostunut niistä ja teki Hoof Blogiin jutun näistä kahdesta sankarista. Jurga oli erityisen kiinnostunut otsalamppujen käytöstä joka oli hänelle vieras työväline kengityssepän käytössä. Aika jännää, koska mielestäni Suomessa moni seppä käyttää pimeissä talleissa otsalamppua. Itsellänikin on lamppu käytössä. Kengityksiä on tullut hoidettua loppuunkin asti pelkän otsalampun valossa sähkökatkon yllätettyä kesken kaiken. Nyt koko englanninkielinen kengitysmaailma saa valoa elämään Leen ja Tuomaksen ansiosta! :)  Headlamps and Horseshoes: Finnish Farriers Shed Some Light on Their Equipment

Onpas kengittäjillä nykyään mielenkiintoiset työkalut: “Mun kamera on isompi kuin sun.” Kun edellisessä jutussani tuli kehuttua Tuomaksen lumenlapiointitaitoja pajamme keskinäisessä työnjaossa, niin pakko kai se on myöntää, että osaa se ja Lee sentään jotain muutakin. ..Nimittäin ottaa valokuvia! 

And the same in english for Lee so that you won’t miss anything important concerning you: The farriers own interesting tools nowadays: “My camera is bigger than yours.” In the previous article I wrote, I praised Tuomas’ skills in shovelling snow at our forge, where everyone works as is best suited to his/her abilities. Now I am anyway forced to admit that he and Lee have another skill as well. ..They know how to take photographs!

Harjoitteluviikonloppu Tanskan kisoihin

Tanskassa järjestettävät pm-kisat ovat taas ihan ovella. Muutama harjoitteluviikko vielä ja sitten jälleen iloisesti matkaan kaikkine kimpsuineen, kampsuineen, työkaluineen ja muine romuineen mitä sepät nyt mukanaan näillä reissuilla raahaavat. Meitä on Suomesta lähdössä peräti 10 hengen joukkue, mikä on aivan sairaan hienoa. Hullun lailla takominen on oikeasti ihan älytöntä hommaa, mutta kun huomaa että on muitakin yhtä kilahtaneita, niin se tuntuu jotenkin järkevämmältä. Ja kyllä Suomenmaan hevoset kuitenkin kiittää, koska kyllä se innostus työhönsä ja itsensä kehittämiseen näkyy sitten jollain tapaa siinä arkityössäkin. Eli iso joukkue ja innostuneita seppiä lisää vaan kehiin.

Tommi kävi Ruotsissa kuuntelemassa Englannista sinne kurssittamaan saapunutta Steven Beanea pari viikkoa sitten ja nyt kerryimme kotimaisin voimin meidän pajalle harjoittelemaan porukalla ja kuuntelemaan Tommilta mitä Mr. Beanella oli ollut tarjottavaa pm-kisakengistä. Ainakin se tuli kuultua, että kolmosluokan kengistä toinen on Stevenin mukaan mahdoton tehdä täsmälleen piirustuksen mukaiseksi annetussa ajassa. Tosi lohduttavaa kun yksi maailman parhaimmista sepistä sanoo noin.. (Stevenillä mittava sijoitus- ja voittolista em- ja mm-kisoista) Tulipahan taas kerran todettua, että tämä on täysin älytöntä hommaa. No, meidän lajissa ei ainakaan rimaa pidetä turhan matalalla. Kyllä kengityssepät aina pienet pettymykset kestää..

Sami ja Jyri keskustelemassa kakkosluokan kengästä.


Tässä mun tekeleitä viikonlopun ajalta. Näin pienessä kuvassa kengät näyttävät jopa suhteellisen siisteiltä. Onneksi ette rakkaat lukijat pääse näkemään niitä lähempää. Saan annettua jonkinlaisen valheellisen vaikutelman kyvyistäni.

Siinä jokunen kesken jäänyt mutkalle taivutettu rauta. Näitä ei sitten ole varaa tulla kisoissa. Uutta ei ehdi aloittaa, joten jos mokaa, on kenkä vaan koitettava tehdä jollain tapaa about pyydetynlaiseksi, vaikka olisi jo alkuvaiheessa tehnyt jonkun työvaiheen niin pieleen, ettei korjailu oikein kovin hyvin enää onnistu..

Hullut hakkaajat. Paja täynnä väkeä. Vierailemassa olivat viikonlopun aikana Tommi, Mika, Sami ja Jyri. Oli ihan älyttömän mukavaa taas hakata porukalla, sitä muistaa tän olevan oikeasti hauskaa eikä sellaista tylsää puurtamista vaan.


..meidän pajan porukan kesken tunnetusti jaamme työt kullekin kykyjen mukaan ja meillä onneksi on Tuomas lapioimassa lunta sillä välin kun minä ja Jaska keskitymme kisatreeneihin vierailevien seppien kera.


Lehtijuttuja ja vesien sulattelua

Annoin joskus joulun tienoilla lyhyen haastattelunpätkän Hevoset ja Ratsastus -lehteen koskien talvikengitystä. Kyseessä oli vain pieni osa isompaa juttua koskien hevostouhussa pärjäämistä talven kourissa, eikä toimittaja ollut varma, mahtuuko kengitysosuus mukaan lainkaan. Niinpä kaikessa kiireessä ehdin jo unohtaakin koko jutun, kunnes yksi ihana asiakkaani  hihkaisi minulle lukeneensa haastatteluni. Piti juosta heti ostamaan lehti ja katsomaan mitä sammakoita on tällä kertaa tullut suustansa päästeltyä.. Ei enempää mun osuudestani, lukekaa lehti jos kiinnostaa, s.56 :) Marianne oli saanut muuten kasaan kivan jutun jossa käy hyvin selville minkälainen osaaminen ja panostus, ajallinen ja rahallinen tarvitaan jotta on mahdollista ratsastaa ympäri vuoden näissä meidän karuissa pohjoisissa oloissa.

Annoin yhden toisenkin haastattelun, mutta siitä lisää sitten kun se ilmestyy. Kyseinen haastattelu mua jännittää aika tavalla, kun en oikein tiedä minkälainen siitä loppujen lopuksi tulee.

Myönnetään, kun takana oli miellyttävän viileä viikonloppu, jotain -25 °c pintaan, niin olihan se vesi parin vuorokauden aikana ämpärissä jäätynyt. Kuvatodiste kaikelle kansalle nähtäväksi tappiostani. Vettä sulatellaan..


Sepän työpiste. Tämän kuvan nähtyäni ainoa mieleen tullut asia oli, että nyt mun on ihan oikeasti aika vähän siivota. Kyllähän tollaisen sekamelskan muuten vielä kehtaisin pitää, mutta kun en ole pajalla yksin, niin sitä on pakko koittaa pitää oma nurkkansa edes aavistuksenomaisessa järjestyksessä. Mä en tajua miten noi hajonneet lumiketjutkin on alkujaan edes päätyneet tuonne penkin alle. No, tänään sitten siivoilin hieman. Tarkemmin ajatellen noi hajonneet ketjut taisivat päätyä vain toiseen vähän näkymättömämpään nurkkaan..

Ei sitten liity kengitykseen niin millään lailla..

En olisi muuten kiinnostunut edes kirjoittamaan koko aiheesta, mutta taustana tähän juttuun kerron, että facebook-seinälleni linkitettiin tämä hevosteluun tympääntyneen ihmisen blogikirjoitus. En halunnut vain tylysti poistaa linkkiä, mutta halusin tehdä selväksi että minun kantani ei ole alkuunkaan sama. Ihmiset kun tuppaavat herkästi kuvittelemaan että minun seinälläni oleva kirjoitus olisi muka minun mielipiteeni, vaikka se on sinne aivan toisen henkilön linkittämä. No, halusin perustella asiani kunnolla ja huomasin, että sanottavaa aiheesta oli niin paljon, ettei naamakirjaan kannata laittaa koko tätä vuodatusta. Jos jotakuta kiinnostaa aihe, niin tässä tulee, jatkossa minua ei varmaankaan kiinnosta tällaisia vuodatuksia kirjoitella:

Kirjoittaja on tympääntynyt ensinnäkin hevosihmisiin. Siihen hänellä on täysi oikeus jos siltä tuntuu ja itseasiassa tietyllä tavalla ymmärrän mitä hän tarkoittaa, vaikkakin silti väitän hänen erehtyneen, koska puhuttaessa kymmenien tuhansien ihmisten harrastuksesta Suomessa, löytyy sieltä niin laaja otanta erilaisia ihmisiä, ettei ole mielestäni mitenkään mahdollista niputtaa tätä ihmislaumaa yhteen.

Mielestäni kiinnostavampi osuus on missä kirjoittaja arvostelee mm. ratsastuskoulutoimintaa sekä hevosen käyttöä ihmisen toimesta ylipäätään. Esille vedetään hyvin tyypilliset argumentit: Ei ne hevoset halua ihmistä selkäänsä ja niitä vain pakotetaan tekemään mitä ihminen tahtoo. Kirjoittaja arvostelee kuolaimien, apuohjien yms. käyttöä ja sitä, että jollain tapaa huonosti voivia hevosia löytyy melkeinpä joka tallista tai kisapaikalta, pulla- ja harrastehevosista kilpatykkeihin. Nämä ovat hyvin yleisiä keskustelunaiheita tänä päivänä ja itse olen pohtinut ihan samoja asioita. Kaiken hevosten ja elämän parissa oppimani myötä olen päätynyt hyvin eri linjoille kirjoittajan kanssa.

Mitä enemmän näen hevosia, niiden käsittelyä ja mitä enemmän niistä opin sekä kommunikoimaan niiden kanssa, sitä enemmän tulen siihen tulokseen, että keskimääräisellä hevosella Suomessa on asiat keskimäärin varsin hyvin. Kirjoittaja säälii stressaantuneita ja luimivia hevosia. Niin teen minäkin enkä yritäkään kieltää, että jollain tapaa huonosti voivia, esim. jostain kipeitä hevosia tulee vastaan lähes päivittäin (muistakaa, että näen kymmeniä hevosia joka ikinen päivä..). Tai näen hevosen, jota ei huvittaisi niin kovin ottaa vaikka sitä takaosaansa alle, koska, no, se vaatii ponnistelua ja ratsastaja huomauttaa asiasta toistuvasti tai kerran voimakkaammin hevosta. Tai näen sen taitamattoman ratsastajan hevosen, jolle koko ratsastustapahtuma on ymmärrettävästi epämiellyttävä. Tai sitten näen käsittelyä jossa hevonen ei oikein ymmärrä mitä siltä halutaan ja kun se kovasti yrittää ymmärtää, niin sille vain suututaan kun se ei “tottele”. Hei, syyllistyn siihen itsekin aika ajoin. En todellakaan väitä osaavani aina ja kaikkialla tulkita tilannetta ja hevosta oikein, vaikka väitän kykeneväni ammattini suomana siihen kirkkaasti keskimääräistä hevosihmistä paremmin.

Kaikki tuo kuulostaa kamalalta ja sitten voikin vaan pohtia mitä eläinten keskiaikaista kidutusta täällä jatkuvasti harrastetaan. Mutta katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta:

Pahimmin tänä päivänä mennään mielestäni metsään kun ajatellaan, että jos eläimellä on hetken epämukavaa, stressavaa tai se pakotetaan tekemään jotain mitä se ei juuri silloin haluaisi, tai se ei saa elää villinä ja vapaana, niin se on jotenkin väärin ja eläimellä on huono elämä. Kun pudottaa ne ruusunpunaiset “luonnonmukaisuuden” lasit silmiltään ja ottaa asioista selvää, ymmärtää, että villihevosen elämä on äärimmäisen kovaa ja se ei useinkaan ole kivaa. Jos ei ole syntynyt onnellisten tähtien alla ja suotuisan maaperän ja ilmaston maisemissa, niin elämä täyttyy ruoan ja juoman perässä vaeltamisesta. Ai, sattuiko hevonen vähän loukkaantumaan, tai kolottaako lihaksia? Tai onko ihan sairaan kylmä ja kurja keli? Ei auta itku markkinoilla, kymmenien kilometrien päivämatkat ruoan tai juoman perässä on vaellettava silti, muuten kuolee. Se on pakko jos mikä. Ja sitten tuleekin vielä joku ystävällinen lajitoveri ja sanoo, että tää onkin muuten mun ja mun tammojen ruohotupsumätäs tästä eteenpäin, häivy sä vielä tonne 10 kilsaa kauemmas, viis siitä jos sulla on jalka vähän kipee. Ainiin, ja mä otan tän sun tammankin vielä tähän mun kimppaan, mee sä yksinäs vaan..

Tähän verrattuna kesyhevosen tunnin päivässä kestävä epämiellyttävyys tasapainoaan etsivän tädin ratsuna on lasten leikkiä.

Minä katson aina hevosta ja koitan unohtaa omat ennakkoluuloni sen suhteen, miten kuvittelen että hevosta pitäisi hoitaa. Olen itsekin sen kannalla, että hevosen pään ja terveyden kannalta olisi hyvä päästä liikkumaan kavereiden kanssa isolla alueella ja tätä monet tutkimuksetkin tukevat. Kuitenkin näen kaikkein levollisimmat hevoset eräällä isolla tallilla jossa tarhausaika suurimmalla osalla on 2-4h. Olen myös nähnyt pihatossa elävillä hevosilla hyvin ahdistuneita katseita ja huonoa käytöstä sekä selkeitä kipuja. Ja kaikkea myös toisinpäin ja siltä väliltä, erittäin tyytyväisiä pihattopolleja ja ahdistuneita kilpahevosia. Kokonaisuus ratkaisee ja yhtä oikeaa mallia ei ole. Mitä ratsastuskouluihin tulee, hyvillä kouluilla hevoset ovat yleensä oikein levollisia ja tyytyväisiä. Jos ne eivät tätä ole, niitä ei pysty pitämään asiakaskäytössä. Kun niiden elämä muuten on hyvää, ne sietävät hyvin muutaman alkeisratsastajan toilailut päivän aikana.

Blogijutun kirjoittajakin puhuu kuinka inhimillistämme hevosia (ja muita eläimiä) liikaa. Minun mielestäni taas inhimillistämme itseämme liikaa. Me ihmiset kuvittelemme olevamme paljon erilaisempia , kuin mitä itseasiassa olemmekaan. Perustarpeet ja -tuntemukset lienevät hyvin samankaltaisia ja jopa motivaatio (halu tehdä/saavuttaa jotain) on ihan samanlainen, syyt vain ovat erilaisia, ihmisellä ehkä vähän monimutkaisempia.

Mieti käsi sydämellä koska sinulla on viimeksi ollut päivä, jolloin et olisi hetkeäkään ollut jonkinlaisten epämiellyttävien tuntemusten vallassa. Ihan varmaan on jokin asia jossain vaiheessa päivää ärsyttänyt, suututtanut, surettanut, ahdistanut tai vaihtoehtoisesti kroppasi on jollain tavalla jostain vähän kipeä, ehkä jopa kroonisesti ja vaikka kipeää tekeekin, siitä huolimatta joudut kehoasi käyttämään. Pomokin pakotti tekemään jonkun paskahomman vaikket halunnut. Itseasiassa koko työ on ihan syvältä, mutta pakko tehdä jotta saa elantonsa.. Kaikesta tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi elämä on ihan elämisen arvoista ja kivojakin hetkiä on. On sula mahdottomuus, että kaikilla olisi aina ja koko ajan kivaa. Ei ihmisillä eikä eläimillä. Ja niitä ihmis- ja eläinyksilöitä on aina, joilla on niin sanotusti enemmän kurjaa kuin kivaa. Näitä tulee auttaa kykyjen mukaan, mutta ei se tarkoita, että kaikki olisi pielessä ja tässä tapauksessa koko hevoshomma vinoutunut.

On hienoa, että eläinten hyvinvointia pohditaan, niin minäkin teen ja sydäntä särkee nähdä ahdistunut tai surullinen tai kipuinen katse hevosella jos tiedän, että hevosesta vastuussa olevat eivät sitä tajua tai halua nähdä ja helpotusta hevoselle ei ole luvassa. Enkä missään nimessä puolustele silmien sulkemista huonolta tai osaamattomalta eläimen kohtelulta. Päinvastoin, ammattini vuoksi joudun säännöllisesti tilanteeseen jossa kerron maksavalle asiakkaalle mitä mieltä olen hevosen käytöstä, kohtelusta tai terveydentilasta silläkin uhalla, että asiakas suuttuu. Mutta pointti onkin siinä mikä on realistista tai kohtuullista, eli kuten aiemmin sanoin, en näe mitään järkeä siinä, että pelihousut revitään täysin siitä hyvästä, että osalla hevosista ei ole kivaa joka ikinen hetki. Tärkeää on, että asia on mielessä, jotteivät asiat lipsu huonompaan suuntaan tai ehkä jopa tulevaisuudessa suuremmalla osalla hevosia olisi kivempaa suuremman osan ajasta, mutta harkintaa kannattaa käyttää ja miettiä hevosen elämää kokonaisuutena.

Vielä kerran: On täysin utopistinen ajatus, että hyvän elämän määritelmä on se, että koskaan ei ole kurjaa. Käytännössä kuitenkin tänä päivänä kyseinen ajattelu valtaa alaa. Se ei vain ole realistista, eikä ole hevoselle sen paremmin kuin ihmiselle hyväksi, että koskaan ei tarvitse pinnistellä minkään eteen tai tehdä jotain itselle epämiellyttävää. Jopa stressi sopivissa määrin on oleellista hyvinvoinnin kannalta. Se, että saa jäädä ja jää röhnöttämään sohvalle suurimman osan aikaa, ei yleensä tarkoita, että kyseinen henkilö voisi kovinkaan hyvin, ei fyysisesti eikä henkisesti. En näe mitään syytä miksei tämä pätisi myös hevosiin.

Talvikitinää

Yhtä varmasti kuin talvi tulee joka vuosi, alkaa myös Riinan valitus aiheesta. Yleensä pyrin välttämään julkista valittamista, koska eihän kukaan jaksa lukea pelkkää kitinää, mutta pidän oikeuteni olla erinomaisen tympääntynyt pakkasen laskiessa -10 C:n pahemmalle puolelle. Motivaationi yhtään mihinkään laskee aina samaa tahtia lämpömittarin kanssa. Se vain on niin, että kun koko kroppaan sattuu ja koko ajan ulkona ollessa ja töitä tehdessä on epämiellyttävä olo, niin ei oikein jaksa olla innostunut. Sitä vain tekee mitä on “pakko”.  Hyvä puoli on se, että olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen pitää vähän kärsiä ja jollain tapaa nautinkin siitä, ettei kaikki aina suju lauleskellen. Se kasvattaa luonnetta. Huomaattehan epätoivoisen yritykseni olla positiivinen? Laughing Ovat mokomat luvanneet -20 C:tä tuleville päiville..

Olen yrittänyt tehdä työtiloistani jotenkin inhimilliset. Säteilylämmittimet työpöydän päällä pitävät työkalut sen verran sulina, että ne ylipäätään toimivat. Syksyllä tein sivuseinät tuulensuojiksi. Ne ovat olleet aivan mahtavat. Pressut on kiinnitetty auton takaoveen ja ovat normaalisti rullalla, mutta tarvittaessa kääräisen ne vain alas ja sitten taas lähtiessä ylös. Operaation vie aikaa minuutin verran. Maassa on styrofoam-levy, joka eristää kivasti kylmästä maasta jos joutuu pitkään seisoksimaan autolla. Normaalisti töissä en kyllä tätä tarvitse, mutta pajan pihalla tulee usein tehtyä pitkäänkin hommia autolla.

Ainiin, ja sori huono kuvanlaatu, mutta kun mulla oli eilen niin pirun kylmä yrittäessäni ottaa kuvaa tosta autosta, niin en vaan kyennyt yrittämään enempää.. Smile

Sit vielä pari kuvaa lämpimämmiltä ja iloisemmilta päiviltä joskus ennen joulua. Käärmekin luikerteli pajalle sisään.

Se luikerteli sitten ihan ahjoon asti Smile Joskus tulee tehtyä jotain muutakin kuin niitä hevosenkenkiä, vaikka juuri tällä hetkellä täytyy keskittyä vain Tanskan pm-kisojen kenkiin, mutta nämä olivatkin lämpimämpiä ja iloisempia päiviä, jolloin oli aikaa jollekin hauskallekin. Kesää odotellessa, jälleen kerran Cool